perjantai 21. heinäkuuta 2017

Paidan tuunailu

Pitkähihainen alennuslaarista löytynyt paita on odottanut vaatekaapin hyllyllä tuunailua ja käyttöön pääsyä. Suunnitelmana oli tehdä paitaan tasku jostakin kivasta kankaasta, mutta suunnitelmat muuttuivat juuri, kun olin löytänyt sen mielestäni kivan kankaan ja olin aikeissa jo leikata taskun.  Muistin Lapista hankkimani koristenauhat - ja niistähän se tasku sitten syntyi. Ja lisäksi pikku koristeet hihansuihin.


Koristenauhat on ommeltu kaksipuoliselle liimakankaalle vieri viereen, nurja puoli on ohutta pitsikangasta - muuta riittävän ohutta vuorikangasta ei tähän hätään varastoista löytynyt.


Pieni tuunaus, iso muutos - ja paita on valmis käyttöön!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kesä ja aurinko

Kuluneen kesän aikana on ollut kevyesti hakusessa aurinkohattu, jossa olisi tarpeeksi lieriä, muttei kuitenkaan liikaa - vaikkei sellaiselle tänä kesänä oikein ole tarvetta ollut. Kriteerit täyttävä hattu löytyi pari viikkoa sitten lähimarketista. Muuten juuri sopiva, mutta hatun pitsinauha näytti mielestäni ikävältä ja jotenkin kulahtaneelta, joten se meni vaihtoon ihan saman tien.


Monireikäiset napit on ostettu reilut kolme vuotta sitten Jämsästä. Odottelin miestä kurssilta ja kulutin lauantaipäivää kävelemällä Jämsän keskustaa ristiin rastiin ja tutustumalla paikallisiin käsityötarvikekauppoihin. Torin liepeillä olleessa kangaskaupassa oli loppuunmyynti ja kauppa oli viimeistä päivää auki, joten oli tietysti pistäydyttävä katsomassa, josko jotakin kivaa löytyisi. Ja löytyihän sieltä - noita monireikäisiä nappeja, joita tuli hamstratuksi - kun halvalla sai - vaikka en yhtään tiennyt, mihin niitä käyttäisin. No, nyt on kesä ja aurinko kirjottuna nappeihin ja nappinauha koristamassa uutta lierihattua.




Ja hei, kesäähän on vielä jäljellä - ja toivottavasti aurinkoisia kesäpäiviäkin!

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Värityskirjakangasta

Netissä surffaillessa osui haaviin hauska värityskirjakangas ja siitä ommeltu pussukka. Taannoiseen värityskirjabuumiin en oikein ehtinyt mukaan, mutta nyt värittely tuntui juuri sopivalta viileän ja sateisen kesäpäivän puuhalta, joten pikku pala kangasta sujahti nettiostoskoriin ilman sen enempiä pohdintoja.


Värityskirjakankaasta tehty pussukka ompeluohjeineen löytyi Printable Crush - nettisivuilta, josta nappasin idean ja mallin - kiitos suunnittelija Erinille! Hänen suunnittelemansa kangas löytyy Spoonflowerin nettisivuilta. Huomasin ilokseni, että Spoonflower palvelee nykyään myös Saksasta käsin, joten nettiostaminen on huomattavasti helpottunut - ja halventunut. Ja juu, eivät ne ostokset tähän yhteen fat quarter - kangaspalaan tietenkään jääneet! Kaupasta tarttui mukaan kuvassa näkyvä toinenkin väritettävä kangas sekä kiva tyynykangas, joihin palaan joskus myöhemmin.



Ja paitsi värittely, myös ompeleminen oli kivaa puhaa - ja ainahan nätille pussukalle on käyttöä! Pussukan koko on 26 x 21 cm, eli hyvän kokoinenkin siitä tuli, ja vielä jäi saman moinen pala kangasta jäljellekin vaikka toista pussukkaa varten.




Värikästä kesäviikonloppua toivotellen,

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Pari korua hopealangasta ja -levystä

Pari korua taas. Tehty jo valokuvattukin jo kevätpuolella, mutta jääneet blogin luonnoksiin odottelemaan julkaisua. Rannekoru on hopearenkaista punottua mattoketjua, yksinkertainen, mutta näyttävä ja tuntuva koru, jolla on leveyttä noin 22 mm.






S-riipus on väännetty hoealevystä sahatusta hopeasuikaleesta. Korkeutta riipuksella on viitisen senttiä ja kirjainta koristaa pieni kirkas qubic zirconia, jonnka halkaisija on 5 mm.


Koruilut jatkuvat, mutta muutakin on suunnitteilla ja tekeillä - ja toivottavasti myös valmistuu ennen pitkää! Hyvää alkanutta heinäkuuta!