lauantai 24. marraskuuta 2012

Rintarossit

Idea lähti hopeakukista, joista joskus tein kaulakorun ja sormuksen.Yhdelle hopeakukalle ei tuolloin löytynyt paikkaa ja se jäi odottamaan aikaa parempaa. Sellainen tuli kuluneella viikolla. Kukka sai keskustakseen pyöröhiotun pyriitin ja takapuolelleen kiinnitysmekanismin.Vääntelin samantien toisenkin kukan, siihen löytyi keskustaksi tiikerinsilmä.



Tänään aamusumun hälvennyttyä aurinko helli hetken maisemaa ja nappasin kuvan rintarosseista mehitähtien kanssa.



Enkä malta olla laittamatta vielä yhtä kuvaa:



Onnittelut päivänsankarille!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pikkuruinen sormus ja pimeä päivä

Sormuksen koko on 14,5. Näin pientä sormusta en ole aiemmin tehnytkään. Kivenä on viistehiottu ametisti. Sormus on niin pieni, että se ei sovi edes pikkusormeeni.
Sormuksen työstäminen sujui samaan tapaan kuin isommankin, mutta valokuvaaminen oli sitäkin hankalampaa. Se ei tosin tainnut johtua sormuksen koosta, vaan harmaasta ja hämärästä marraskuun päivästä. Valoisaa aikaa päivässä on kovin vähän - Yliopiston almanakan mukaan tänään täällä Etelä-Suomessa 7 tuntia ja 2 minuuttia - eikä sekään näin pilvisenä päivänä erityisen valoisalta ole tuntunut.

 
Mutta jo kuukauden päästä päivä alkaa taas pidentyä, joten parasta siis nauttia kynttilänvalosta ja lyhdyistä niin kauan kuin pimeää aikaa riittää!




maanantai 5. marraskuuta 2012

Rannekoru muutaman vuoden takaa

Vanhat kolikot eivät olleet viime viikonloppuna ihan ensi kertaa korumateriaalinani. Muutama vuosi sitten tein vanhoista kymmenpennisistä rannekorun, josta löytyi vielä kuva.  Koru ei tullut omaan ranteeseeni eivätkä kolikotkaan olleet minun.


Näitä samanlaisia kymmenpennisiä sain nyt ilokseni mukavan kokoisen läjän. Ne ovat odottamassa sopivaa hetkeä - inspiraatiota ei tarvinne odotella, sitä tuntuu jääneen viime viikonlopusta reilusti jäljelle.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Rahakasta hommaa

Viikonloppu on hurahtanut vanhojen kolikoiden parissa. 1960-luvulta peräisin olevat kuparipennit ovat muuttuneet kaulakoruksi, rannekoruksi ja huivin soljeksi.
.
Kuvat ovat kehnoja, kun vanha tuttu kamerani ei nyt ollut käytettävissä ja jouduin käyttämään kännykän kameraa, jonka toiminnot eivät ole vielä tulleet tutuiksi.

Ensimmäiseksi valmistui kolikkopallo, josta tuli kaulaketjuun riipus:



Rivistä kolikoita syntyi rannekoru, jossa on punottu nahkaranneke:



Viikonlopun viimeinen valmiiksi saakka ehtinyt koru on huivin solki, joka on tässä kuvattu kauan sitten neulomaani villapuseroon kiinnitettynä. Soljen salvan ja salvan ketjun olen tehnyt hopesta.



Sen verran innostavaa puuhaa kolikoiden työstäminen on, että kolikkokorun alkuja on pöydällä odottamassa seuraavaakin viikonloppua. Ja kolikoitakin onneksi riittää - noiden 60-luvun kuparipennien lisäksi vähän uudempia kymmenpennisiä ja markkojakin.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Takkatulen ääressä

Takkatulen ääreen houkutteli tämä:


Olen jo pitkään halunnut kokeilla turkkilaisen virkkuukoukun ideaa. Lankaostoksilla käydessäni hankin samalla siis koukun ja kokeilua varten vielä kerän Novitan Puro-lankaa väriä Takkatuli. Sille löytyi lankavarastoistani pariksi harmaata villalankaa. Koukkupakkauksessa oli mukana hyvä virkkausohje. Suljetun ympyrän virkkaaminen sujui helposti ja ohjeen innostamana ajattelin virkata uudelle kännykälleni - jota minulla ei siis vielä ole - sopivan pussukan.



Mittojen kanssa tuli kuitenkin pieni arviointivirhe ja aloittamaani pussukkaan olisi mahtunut varmasti parikin kännykkää. Mutta ei hätää, kumpaakin lankaa oli reilusti, joten ei siis tullut kännykkäpussia, tuli turkkilaisella virkkuukoukulla tehdyt kämmekkäät!



Ja lankoja jäikin vielä sen verran, että ehkä se kännykkäpussikin tulee  tehdyksi.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Rannekoruviikonloppu

Se oli jo viime viikonloppuna. Silloin valmistui kolme rannekorua, joista tässä kaksi. Ne on tehty yhdessä pidettäviksi, mutta sopivat myös erikseen vaikkapa hopeaketjujen kanssa. Toisessa on kymmenmillisiä helmiä - akaattia, aventuriinia, ametistia, "jadea" - sekä hopeaa ja toisessa fancy jaspista, karneolia ja hopeaa.




Kolmas rannekoru - hopeaa ja vuorikristallihelmiä - olikin hankala kuvattava,  jonkinlainen kuva löytyy Flickr-albumistani.

Rannekorujen jälkeen aika on kulunut "takkatulen ääressä". Siitä lisää pikapuoliin.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Yksiväristä harmaata

Makeanvedenhelmet ovat mielestäni parhaimmillaan silkkilankaan solmittuina.Kauniit helmet ova pääasia eivätkä ne kaipaa seurakseen muuta. Korun niskapuolella on siro hopealukko.Yksinkertaista mutta ei kuitenkaan yksitoikkoista.



 Seuraavana odottaa taas kasa värikkäämpiä helmiä.