sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Hopeapajalta

Jokatalviset hopeatyöviikonloput ovat taas takana. Niitä aina odottaa malttamattomasti ilmoittautumisesta asti ja sitten ne kuluvat ihan käsittämättömän nopeasti! Mutta mukavaa oli taas. Ja inspiroivaa. Ja uusia juttujakin oli niin, että hommia oli päästävä heti jatkamaan oman korupöydän ääressä. Kukkarannekorun runko on 6 mm leveä ja suurimman kukan halkaisija on 18 mm.



Sormuksen kerratun kukan halkaisija on noin 20 mm ja kukan keskelle on istutettu pieni ametisti.




Rintakoru on halkaisijaltaan n. 55 mm, kukkien keskustoina on jämähopeasta sulatettuja palloja.



Pienen kukkasormuksen kukan halkaisija on 10 mm, sen keskelle on istutettu 3-millinen cubic zirconia. Kukkasormuksen kaverina on valmiiksi kuvioidusta hopeasta juotettu sormus.




Filigraanihelmet/pallot ovat halkaisijaltaan 23 millisiä. Ne sopivat kivasti riipuksiksi pitkään ketjuun - kunhan saan värkätyksi niihin riipuslenkit.



Kiemurasormuksen koristeena - kiemuroiden lisöksi - on jämähopeapallosta muotoiltu kukka.



Kukkainnostuksen seurauksena valmistui myös kukkakorviksia. Kahden pienimmän parin halkaisija on 10 mm, niiden keskustaksi on istutettu pienet 3-milliset cubic zirconia -kivet. Isomman parin halkaiija on noin 15 mm, niissä keskustana on jämähopeasta juotetut pallot niin kuin edellä rannekorussa ja rintakorussakin.


Kukkien vääntelyn lomassa valmistui 1 mm:n hopealangasta ketju, jonka ketjumalli oli itselleni uusi.



Hyvää alkavaa talvista viikkoa toivotellen,

8 kommenttia:

Maiju / Lempipäiväni tänään kirjoitti...

Aivan mahtavia taideteoksia -jälleen kerran! 😍

Uutar kirjoitti...

Kiitos Maiju!

Liiolii kirjoitti...

Kauniita ovat! Erityisesti minua puhuttelee rintakoru.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniita koruja :) Ihana kevätfiilis tulee kukista.
t. Maria

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

tosi kauniita koruja oot tehnyt.

Uutar kirjoitti...

Kiitos <3

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Taas toinentoistaan kauniimpia koruja. Olet kyllä mestari!

Uutar kirjoitti...

Kiitos Riitu kauniista kommentistasi!