lauantai 14. joulukuuta 2019

Huivi ja pipo

Pakkasia odotellessa valmistui toinenkin huivi ja sille kaveriksi pipo. Tarve niille syntyi jo parisen vuotta sitten, kun löysin alennusmyynnistä ihanat puuterinväriset nahkarukkaset. Ja koska mitään niihin sopivaa huivia ei kaapissa ollut, hankin sopivat langat. Tarpeeksi kivaa huivimallia en kuitenkaan onnistunut löytämään ennenkuin vasta nyt, joten rukkasetkin ovat saaneet odottaa sopivia asusteita - ja säitä.



Ja kun kiva pipomallikin sattumalta löytyi, oli käytävä ostamassa vielä yksi lisälankakerä. Lanka on Dropsin pehmeää ja lämmintä Puna-alpakkalankaa. Huivin ohje on Ravelrystä (Zanna shawl) samoin kuin pipon (The Oslo Hat). Pipon kavennukset tein ohjeesta poiketen kaventamalla kaksi silmukkaa kerralla (ohje kavennukseen löytyy esimerkiksi täältä). Huivi on pingotettuna noin 180 cm pitkä ja leveimmästä kohdasta noin 40 cm.

 
Ja koko projektihan alkoi näistä hauskoista ja pehmoisista nahkarukkasista, joissa on kärjessä vetskarit, ettei tarvitse puhelinta näpytellessä koko hanskaa riisua.


Paksuille huiveille ja pipoille ei vain tunnu tulevan sopivia säitä, sateenvarjolle ja saappaille on käyttöä sitäkin enemmän. Mukavaa viikonloppua säistä huolimatta - enää 10 yötä jouluaattoon!

Ei kommentteja: