lauantai 25. elokuuta 2018

Kesäreissu pohjoiseen

Eikä silmukan silmukkaa - kudin oli kyllä mukana, mutta sen mukanaolo ei pohjoisen upeissa maisemissa edes muistunut mieleen! Lofootit jättivät viime kesänä lähtemättömän jäljen, joten sinne halusimme uudelleen. Sen jälkeen matka jatkui Andøyalle ja sieltä muutaman päivän jälkeen lautalla Senjan saarelle. Parin viikon reissun verran kerättiin lisää niitä lähtemättömiä jälkiä.








Kudin tuli siis takaisin kotiin samassa pisteessä kuin se oli lähtiessä, mutta muutama aiemmin valmistunut kässy oli matkassa mukana ja käytössä. Aurinkohatulle oli tarvetta pohjoisessakin ja matkatyyny on aina reissussa mukana. Kangas löytyi aikoinaan Spoonflowerista ja juuri tuollainen tyynyhän me tarvittiin! Tyynyn auto muistuttaa hauskasti Lofoottien Sakrisøyn kalakaupan pihassa turskalastissa ollutta autoa.




Joitakin käsitöitäkin on kesän aikana tullut värkätyksi, mutta niiden valokuvaamiseen ja blogiin päivittämiseen saakka en ole - vielä - päässyt. Alkukesällä mieli oli kihelmöivässä reissun odotuksessa ja valmisteluissa, itse reissu oli tietysti ihan oma unohtumaton lukunsa ja nyt sitten katsellaan reissukuvia ja muistellaan kaihoisasti hienoa matkaa - ja ehkä vähän jo suunnitellaan seuraavaa kesäreissua.

7 kommenttia:

Kaunismäessä kirjoitti...

Niin upeita kuvia, niitä oli ilo katsella, kiitos!! Kyllä niitä käsitöitäkin alkaa varmaan taas syntymään kunhan illat on pimeitä ja sateisia, näin mä itseäni vakuuttelen😂 Ihanaa alkavaa viikkoa sulle❤💙

Jaana kirjoitti...

Oi miten upeita maisemia! Tuonne minäkin haluaisin joku päivä.

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Ihania maisemia ja kauniita kuvia. Hiukan sain myös tuntumaa näihin maisemiin lomamatkallamme. Harmi kun sinne on vaan niin pitkä matka. Eihän noin upeissa maisemissa voi todellakaan käsitöihin keskittyä, kerkeehän niitä sitten kotosalla.

Kirsti kirjoitti...

Oioi, onpas ihanat kuvat ♥

Uutar kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Nämä maisemat ovat kyllä henkeäsalpaavan upeita - tosiaan harmillisen kaukana vain!

Anonyymi kirjoitti...

Voi jestas miten kauniissa paikoissa olette pääseet käymään! Tässähän täytyy alkaa miettimään matkaa pohjoiseen :)
Mukavaa loppukesää!
t. Maria

Uutar kirjoitti...

Pohjoisen maisemat on kyllä henkeäsalpaavan kauniita, livenä tietenkin vielä kauniimpia kuin kuivissa - suosittelen suunnittelemaan matkaa pohjoiseen :) Mukavaa kesäistä syksyn alkua sinulle!