Näytetään tekstit, joissa on tunniste korvakorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korvakorut. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. joulukuuta 2019

Joulukoru

Joulukorun tekeminen on ollut mielessä jo monena jouluna, mutta kun idea ei oikein ole kirkastunut, on suunnitelma jäänyt hautumaan aina seuraavaan jouluun. Nyt joulun alla suunnitelma sai hahmon ja mulla on joulukoru - juuri ja juuri ajoissa! Rintakoru on väännelty 1,2mm:n pyöreästä hopealangasta, jota on sen jälkeen työstetty vähän litteämmäksi. Kuusen oksille on istutettu koristeiksi erivärisiä cubic zirconia -kiviä, koot 3mm, 4mm ja 5mm, ja latvaan on juotettu hopealevystä sahattu tähti. Koko kuusen korkeus on 5cm ja leveys alaosasta 4cm.



Korvikset valmistuivat hopeakuusen pyöriessä kiillotusrummussa. Tupsuihin sopivat kalotit on tehty hopealevystä, tupsut oli kieputeltu jo aikaisemmin ohuenohuesta viskoosilangasta. Korvakorujen pituus renkaineen on 12cm.


Muut joulujutut ovatkin sitten vielä enemmän tai vähemmän kesken - mutta joulu tulee joka tapauksessa!

torstai 18. heinäkuuta 2019

Lisää korviksia

Korvisinto on jatkunut ja edellisen postauksen jälkeen on valmistunut vielä saman verran uusia korviksia. Niitä suunnitellessa ja värkkäillessä on ollut kiva kokeilla erilaisia helmiä ja hopeaosia ja niiden yhdistelmiä. Ja vähän hopeahommiakin on päässyt tekemään: korviskoukut on tehty ohuesta hopealangasta sulattelemalla langan toinen pää pieneksi palloksi ja vääntelemällä sitten lanka korviskoukun muotoon. Hauskaa puuhaa sekin! Vasemmalla olevat Turmaliinikorvikset hopealehdillä ovat koukkujen kanssa 9 cm pitkät ja oikealla olevat pronssirenkaat hopeakoristeella noin 3 cm pitkät.











Ja vielä toiset samanlaiset makeanvedenhelmikorvikset kuin edellisessä postauksessa:


 Mutta korvisvärkkäilyn jälkeen korupöydällä on jo uudet jutut odottelemassa. Niistä enemmän tuonnempana. Aurinkoista heinäkuun viikkoa toivotellen,

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Sormuksia ja korviksia

Korvakorujen värkkäys ei ole aiemmin ollut ihan suosikki koruilulistallani, mutta nyt taisin vähän innostua. Käytän yleensä pieniä hopeisia korviksia, samoja päivästä toiseen. Lieneekö kesä syynä, mutta nyt teki mieli vähän isompia ja värikkäämpiä korviksia.  Kirjavien akaattihelmikorviksien jälkeen valmistui vielä 6 muutakin korvisparia: kirjavia makeanvedenhelmiä ja hopeaa, howliittihelmiä ja hopeaa, jadehelmiä (= serpentiinihelmiä) ja hopeaa, hopeaa ketjussa, hopeaa ja kullattuja hopeahelmiä eli vermeilhelmiä sekä viimeisinä nahkanauhakorvikset, joissa on makeanvedenhelmiä ja hopeaa.









Nahkanauhakorvisten pituus on vähän yli 6cm koukun kanssa ja turkoosien howliittikorvisten  noin 5cm. Helmien halkaisija kaikissa korviksissa 4mm.




Ja innostus jatkui myös pinottavien sormusten kanssa, niitä on kevään aikana valmistunut lähes kolmekymmentä. Hopeaa ja korukiviä, tällä kertaa vihreää onyxiä, peridoottia, ruusukvartsia, granaattia, rubiinia sekä cubic zirconiaa, joka on synteettinen kivi.




Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt enemmän aikaa kuin ehdin huomatakaan. Käsissä on kyllä pyörinyt kaikenlaisia pikku projekteja, ja on jotakin valmistunutkin. Tämä käsityöpäiväkirjablogini siis jatkuu - toivottavasti kuitenkin vähän tiheämmässä tahdissa taas.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Hopeapajalta

Jokatalviset hopeatyöviikonloput ovat taas takana. Niitä aina odottaa malttamattomasti ilmoittautumisesta asti ja sitten ne kuluvat ihan käsittämättömän nopeasti! Mutta mukavaa oli taas. Ja inspiroivaa. Ja uusia juttujakin oli niin, että hommia oli päästävä heti jatkamaan oman korupöydän ääressä. Kukkarannekorun runko on 6 mm leveä ja suurimman kukan halkaisija on 18 mm.



Sormuksen kerratun kukan halkaisija on noin 20 mm ja kukan keskelle on istutettu pieni ametisti.




Rintakoru on halkaisijaltaan n. 55 mm, kukkien keskustoina on jämähopeasta sulatettuja palloja.



Pienen kukkasormuksen kukan halkaisija on 10 mm, sen keskelle on istutettu 3-millinen cubic zirconia. Kukkasormuksen kaverina on valmiiksi kuvioidusta hopeasta juotettu sormus.




Filigraanihelmet/pallot ovat halkaisijaltaan 23 millisiä. Ne sopivat kivasti riipuksiksi pitkään ketjuun - kunhan saan värkätyksi niihin riipuslenkit.



Kiemurasormuksen koristeena - kiemuroiden lisöksi - on jämähopeapallosta muotoiltu kukka.



Kukkainnostuksen seurauksena valmistui myös kukkakorviksia. Kahden pienimmän parin halkaisija on 10 mm, niiden keskustaksi on istutettu pienet 3-milliset cubic zirconia -kivet. Isomman parin halkaiija on noin 15 mm, niissä keskustana on jämähopeasta juotetut pallot niin kuin edellä rannekorussa ja rintakorussakin.


Kukkien vääntelyn lomassa valmistui 1 mm:n hopealangasta ketju, jonka ketjumalli oli itselleni uusi.



Hyvää alkavaa talvista viikkoa toivotellen,

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Rannekoru ja korvisparit

Käsityöharrastukset ovat viime aikoina olleet lähinnä suunnittelua ja materiaalien katselua ja jokunen keskeneräinenkin odottaa jatkoa. Paria korua lukuun ottamatta mitään ei oikein ole valmistunut. Makeanvedenhelmiä otin esille pitkästä aikaa ja niistä valmistui vuorikristallihelmien ja hopean kanssa koru ranteeseen.



Jo aiemmin olen tehnyt parin ristipistokorviksia ja nyt pari paria lisää. Ristipistot on tehty millisestä hopealangasta ja piston pituus on noin 8 mm.


Kivoja käsityöjuttuja tuntuu juuri nyt olevan niin paljon, ettei tiedä, mihin tarttuisi - ja sitten ei tartu oikein mihinkään!

lauantai 24. syyskuuta 2016

Emalointi-illan kokeiluja

Parin - kolmen viikon takaa. Viime kesän hopekurssilla tein muutaman kokeilun kylmäemalilla - vaikka oikeastaan kyse taisi olla paremminkin värillisistä hartseista kuin emalista. No, joka tapauksessa ne herättivät kiinnostuksen päästä kokeilemaan kuumassa uunissa tehtävää emalointia, ja kun Septarian syksyn kursseissa oli tarjolla emaloinnin teemailta, ilmoittauduin mukaan. Ennakkoluuloni emalointia kohtaan osoittautuivat vääriksi, tekeminen oli kivaa, erilaisia koristelumahdollisuuksia olisi vaikka miten paljon. Teemaillassa emalointi tehtiin valmiille kuparipohjille lyijyttömillä emaleilla, samaa esinettä voi polttaa useita kertoja ja poltto kesti vain muutaman minuutin.


Illan aikana sain valmiiksi muutaman ihan käyttökelpoisen korupohjan ja muutama keskeneräinen jäi odottelemaan jatkokäsittelyä. Yritin ehtiä kokeilemaan erilaisia värejä ja tekniikoita, mutta kun suunnittelun lisäksi yrittäminen ja erehtyminenkin veivät oman aikansa, en yhden illan aikan kovin paljon ehtinyt.  Mustaa ja valkoista ovaalia rintakorua voi käyttää yhdessä tai erikseen. Niiden pituus on 7 cm. Samoin kuin mustavalkoisissa rintakoruissa, keltaisessa lehdessä ja punaisessa rinkulassa on pohjavärille ripoteltu ensimmäisen polton jälkeen toista väriä ja poltettu sen jälkeen toisen kerran. Korviksissa on koristeina millefiori-lasia ja valkoiseen sydänlaattaan kokeilin siirtokuvatekstiä sekä kuparilangasta tehtyä kuviota.





Emaloinnin teemailta hurahti nopeaakin nopeammin, sen aikana ehti tehdä vain pienen "pintaraapaisun", mutta tätä on kyllä ehdottomasti päästävä kokeilemaaan ja harjoittelemaan lisää!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kursseilua ja hopeakoruja

Kesän hopeakurssi on takana, uusia oppeja saatu - ja muutama korukin valmistui.
Viikinki-kristallipallojen kuvia olen ihaillut eri puolilla netissä jo kauan ja toivonut osaavani joskus itsekin tehdä sellaisen. Toiveikkaana olen jo muutama vuosi sitten hankkinut sitä varten ison, halkaisijaltaan 20 millisen vuorikristallipallonkin. Täytyy myöntää, että tekeminen tuntui paikoin aika työläältä, mutta tehdessä oppi paljon uusia ja hyödyllisiä juttuja - ja lopputuloskin on  mieleinen, vaikkei ihan esikuviaan vastaakaan. Alkuperäiset viikinki-kristallipallot ovat peräisin Gotlannista noin 900-1200 -luvulta. Tukholman historiallisen museon "We call them Vikings" -näyttelyn esineistön Flickr-albumista löytyy kuva tällaisesta aidosta ja alkuperäisestä Gotlannista löytyneestä Viikinki-kristallipallosta.


Pinkki akaatti-kivi on istutettu kaulakoruun, jonka toiselle puolelle on sahattu pikkuinen sydän. Koru on pieni, akaatin halkaisija on 14 mm.


Alkutekijöissään ollut sormus valmistui myös - lähes samanlaisen kruunuistutuksen olen tehnyt viime talvena. Tässä kivenä on 10-millinen vaalenapunainen cubic zirconia ja rungon leveys on noin 5 mm.


Pääsin kokeilemaan myös uutta materiaalia/tekniikkaa. Emaloinnista en ole koskaan oikein innostunut, se on tuntunut kovin mutkikkaalta ja hankalalta. Kun nyt tuli tilaisuus kokeilla matalassa lämpötilassa poltettavaa emalia, innostuin kokeilemaan. Emalointikokeilua varten värkkäsin erimuotoisia matalia hopeakuppeja, jotka emaloinnin jälkeen liitin yhteen ja täydensin paksuilla renkailla rannekoruksi. Rannekorun kaveriksi syntyi lisäksi parit emaloidut korvikset ja jotakin muutakin pientä emalointijuttua tein.



Ihan loppumetreillä piti vielä värkätä yksinkertaistakin yksinkertaisemmat kirjojan korvikset, pienet hopeiset ristipistot:


Ja jotakin muutakin kuin valmiita koruja kurssilta aina jää mukaan: keskeneräistä ketjua, korvispohjia, sormusaihioita - ja ennen kaikkea innostusta ja uusia ideoita!

Sateen keskeltä aurinkoista viikonloppua toivotellen,

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Korukooste - keväällä valmistuneita

Pitkin kevättä on pikkuhiljaa valmistunut koruja, joita en ole vielä tänne laittanut. Viimeisimpänä on korupöydällä ollut vielä yksi kalanruotoketju. Tuota ketjumallia on viime aikoina tullut punotuksi niin paljon, että seuraavaksi onkin kiva punoa jotakin muuta. Tällä ketjulla on pituutta 42 cm + lukko ja lukkorenkaat. Lukko on halkaisijaltaan 14-millinen.



Joulun alla punoin ranneketjun verran verkkoketjua ja värkkäsin ketjuun spektroliitti-riipuksen. Nyt ketju sai jatko-osan ja siitä tuli reilun mittainen, vähän yli 60-senttinen kaulaketju.



Palapeliavaimenperät on sahattu 0,8-millisestä hopealevystä ja paloihin on punsseloitu mrs ja mr -tekstit. Myös avainrenkaat ovat hopeaa. Arvannette, mikä lahja on kyseessä :)


Aiemman postauksen Swarovski-riipus tarvitsi seurakseen korviksia. Korvisten Swarot ovat samanlaiset kuin riipus, mutta pienemmät - ja tietysti myös ripustimet ovat samanlaiset mutta pienemmät. Kiva setti näistä tuli. Tuossa Swarovskin helix-pisarassa on mielestäni kiva pyöreys ja tosi kaunis vähän kierteinen hionta. Ja mikä ihana säihke!


Oi ihana toukokuu - auringonpaistetta ja lämpöä! Säihkettä viikkoon!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Pintakuviointia kaivertimella

Tarkoitus oli tehdä ensin paljon, paljon kaikenlaisia harjoituksia kuparilevylle ja vasta myöhemmin yrittää toteuttaa jotakin hopealle. Sitten tuli ajatus noista korviksista ja hopealle kuviointia oli kokeiltava saman tien. Korvikset ovat kevyet, leveimmästä kohdastaan 22 milliset ja lenkit on tehty 0,8 millin hopealangasta.


Harjoitusta tarvitaan vielä - ja paljon! Mutta tekniikka on kiva ja sen harjoittelukin on mukavaa!


Aurinkoista viikonloppua!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kultaiset korvarenkaat

No, itseasiassa ei oikeastaan renkaat - eikä kyllä kultaisetkaan, vaan ihan vain kullan väriset.  Ja kullanvärinen metalli on tässä tapauksessa tompakkia. Pitkään aikaan kullan värinen materiaali ei ole ollenkaan kutsunut korujen teossa, mutta nyt yhtäkkiä sitä olikin kiva työstää - tuloksena parit korvikset. Tompakkilevy on ennen muotoilua kuvioitu. Ja joskus muinoin hankkimilleni tupsuillekin löytyi nyt käyttöä.



Sinitupsuiset korvikset on työstetty samalla tavoin: kuviot on tehty levyyn ennen sen sahaamista ja taivuttelua muotoon. Ja saman kokoiset ne ovat, vaikka kuvan perusteella voi muulta näyttääkin :)



Ja vielä vähän kupariakin: sydänriipus - tupsu siinäkin koristeena.  Riipuksen värit on saatu aikaan kuumalla liekillä, kuten edellisen postauksen koruissakin. Ja hienot värit sattuma mielestäni tässä saikin aikaan!


Viime viikonvaihteen kolea sää ei juuri houkutellut ulos, sen sijaan kevään tuloa oli kyllä mukava tarkkailla korupöydän äärestä. Kevät on lennättänyt pihallemme iloksemme harvinaisen vieraankin - rouva harmaapäätikka on käynyt kuopsuttamassa pihassa päivittäin.


Lämpimämpiä kevätpäiviä odotellen ja toivotellen!