Näytetään tekstit, joissa on tunniste nahka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nahka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Nahkaa ja lasihelmiä

Ja vähän hopeaakin. Korutarvikevarastoja penkoessa silmiin osui kauan sitten hankittuja nahkanauhoja. Ja siitä se ajatus sitten lähti - koruvarastoja käyttöön ja jotakin kesäistä ranteeseen. Kirjavansiniset helmet ovat kierrätyslasia ja tummansiniset käsintehtyjä lamppulasihelmiä. Rannekorun riipus on tehty vesivaluna. Noita vesivaluriipuksia innostuin jossakin vaiheessa tekemään jämähopeista useampiakin, aiemmin olen käyttänyt niitä kaulakoruihin (esimerkiksi tähän) ja korvakoruihin (esimerkiksi näihin ja näihin).


Kaulakorun hopeaketjun renkaat olivat jääneet yli jostakin projektista ja pääsivät nyt käyttöön. Riipus on tehty jämähopeista sulattamalla - se jäi viime kevään sulatteluprojektista etsimään paikkaansa.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

maanantai 12. elokuuta 2013

Rannekoruja

Pitkästä aikaa. Ja pitkästä aikaa koruja yleensäkin. Kesällä kun on kiva tehdä jotakin muutakin kuin istua korupöydän ääressä sisällä. Mutta nyt tuli inspis. Olen jo kauan ennen blogiaikaani tehnyt muutamia nahkanauhakoruja, esimerkiksi tällaisen, tällaisen ja tällaisen (tuolta Flickr-korualbumistani löytyy lisääkin koruja ajoilta ennen bloggaamista). Ja nyt tein siis paluun nahkakorujen pariin.

Nämä kolme rannekorua ovat varmaan yksinkertaisimmat tekemäni korut: nahkanauhaa ja magneettilukko, osat yhteen ja voilà -valmis! Nahkanauha on aika jykevää, vahvuudeltaan 10 x 6 mm.



Mustassa kolminkertaisessa rannekorussa (kuvattu edellisessä kuvassa olevan punaisen kanssa) oli jo ihan vähän enemmän tekemistä. Riipus on pieni, halkaisijaltaan vain noin 10 mm ja jostakin vanhasta lehdestä löytyi sopivan pieni ikkunan kuva riipukseen lasin alle laitettavaksi.



Kivirannekoru on lähes samanlainen kuin aiemmin tekemäni, mutta ei kuitenkaan ihan.



Jo ennen nahkakoruja valmistui hopeinen rannekoru/nilkkakoru. Korun kivet ovat valkoista lumikvartsia - kuva tosin on valitettavan kehno, eikä lumikvartsin kauneus siitä ikävä kyllä välity.


No niin, nyt on siis - jos ei nyt ihan syyskausi vielä - niin ainakin korukausi taas avattu!