Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangasvärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kangasvärit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. syyskuuta 2013

Leivinliina

Ruohoa, runkoja ja rusinapullia - kaikki kangasta. Ostettu nettikaupasta kategoriasta kuviolliset tilkkukankaat. Varsinaisia tilkkutöitä, sellaisia ihan oikeita, en ole koskaan tehnyt, enkä ehkä siksi ole aiemmin oikein edes noteerannut tällaisten "näköiskankaiden" olemassaoloa. Nyt surffailin etsimässä sopivaa kangasta leivinliinan somisteeksi. Sellaista löytyikin - ja lisäksi löytyi tietysti kaikenlaisia muitakin kivoja kankaita vaikka mistä aihepiireistä. Ja ei, en pysytynyt vastustamaan houkutuksia.



Pullakangas pääsi saman tien leivinliinan reunoiksi. Leivinliinan keskustan kuvio on tehty sapluunan avulla kangasväreillä - niillä samoilla, joita olen aiemmin käyttänyt säilytyspussien ja tyynyliinan maalaamisessa sekä feikkiristipistoissa.



Olen joskus kauan sitten tehnyt kankaanpainantaa ns. silkkipainantamenetelmällä eli seulan, raakelin ja kaaviopaperista leikatun sapluunan avulla. Nyt käyttämäni sapluunapaperi oli tosi kätevää, valmis sapluuna oli helppo kiinnittää silittämällä suoraan kankaalle ja sen jälkeen se pysyi tiiviisti paikoillaan kankaassa kiinni. Värin levittämiseen käytin sientä. Kun väri oli kuivunut, sapluuna oli helppo irrottaa kankaasta ja lopuksi sitten vain värin kiinnittäminen silitysraudalla pesunkestäväksi. Sapluunapaperi on muuten ostettu Polkkaponista ja "näköiskankaat" Poppanavakasta.



Ja vielä: olen matkan varrella saanut taas lisää lukijoita - olette lämpimästi tervetulleita, mukavaa, kun olette löytäneet blogiini!

torstai 29. elokuuta 2013

Ristipistoja ilman neulaa ja lankaa

Kesän kangasmaalailuista jäi jäljelle runsaasti eri värisiä kangasvärejä ja kangasmaalaus-/ kirjontasessioista sisaren kanssa niin kiva fiilis, että päätin kaivaa materiaalit esiin ja ottaa uusinnan. Tällä kertaa ei kuitenkaan ketjupistoja, vaan ristipistoja  -  ja nekin siis ilman neulaa ja lankaa.



Kankaalle leimailua kokeilin jo aiemmin ruusupussukkaprojektissa, mutta nyt halusin käyttää leimailuun kangasvärejä - idea ruusukuvioon taisi tulla tuosta samaisesta pussukasta. Neulan ja langan sijaan tyynyn kuvioinnissa oli työvälineenä pyyhekumista mattoveitsellä muotoiltu ristipisto-leimasin, joka on liimattu viinipullon korkkiin. Tarkoituksena oli ensin käyttää valmiiden kirjainleimasimien x-kirjainta, mutta koko oli väärä eikä muotokaan oikein näyttänyt kivalta tähän tarkoitukseen. Pyyhekumista muotoiltu ristipistoleimasin on mitoiltaan (n.1,5 x 1,5 cm) juuri puuvillakankaan ruutuun sopiva. Tyynyn koko on 50 x 50 cm.
.


Ruusumalli on Cath Kidstonin kirjasta Stitch! ja alunperin neulatyynyn malli. Ja kirjassa on kyllä paljon muitakin malleja, joita olisi kiva tehdä - neulalla ja langalla tai ilman...

perjantai 2. elokuuta 2013

Kangasmaalausta ja kirjontaa

Viime viikko kului kesäreissussa Itä-Suomea kierrellessä. Käsitöitä oli kyllä mukana, mutta niitä en ottanut reissun aikana edes esille. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa mehustamista ja säilöntää ja metsän antimiakin on ehditty vähän kerätä. Kantarellit kannettiin kotiin korissa, vadelmat vatsassa - niinhän vadelmat parhaimmalta maistuvat!



Käsityötkin olen kesäreissun jälkeen ottanut esiin ja valmistellut ennen reissua aloitettuja juttuja. Näissä olevat kuviot on ensin maalattu kangasväreillä ja sen jälkeen reunustettu kirjomalla. Kirjonta on tehty pääasiassa ketjupistoilla.

Riippumaton laiskottelija kaipasi pään alle tyynyä:




Myös pussit on tehty ihan tarpeeseen, niiden avulla on tarkoitus saada järjestystä aikaiseksi isompaan matkakassiin.


Viimeisen pussin orvokkikimppu on tehty sapluunan avulla, siinä ei ole kirjontaa ja kiristysnauhan sijaan pussin voi sulkea vetoketjulla, nauhalenkit ovat tässä vain ripustamista varten.



Kesäloma alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi kesä jatkuu vielä - elokuun ensimmäiseksi viikonlopuksi on tänne Etelä-Suomeen luvassa aurinkoista ja lämmintä säätä.