Näytetään tekstit, joissa on tunniste pussi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pussi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. syyskuuta 2017

Oranssia

Sisar oli virkannut muurausnarusta kivan hiustarvikepussin ja huomasin, että juuri sellaista minäkin kipeästi tarvitsen - tai oikeastaan olen tarvinnut jo kauan! Lankapussin pohjalle oli muurausnarubuumin jäljiltä jäänyt vielä muutama narurulla,  joten ei kun apinoimaan. Pussukka on juuri sopivan korkea ja muutoinkin sopivan kokoinen tarpeellisille hiustuotteille sekä -harjalle ja se on kätevä ottaa myös reissuun mukaan. Pussukan korkeus on noin 29 cm ja pohjan halkaisija noin 15 cm. Hauska ja tarpeellinen virkkausprojekti - kiitos sisarelle kivasta ideasta ja ohjeista!


Teksti oli helppo ketjuvirkata pussukkaan siinä vaiheessa, kun valkoinen raita oli valmis ja virkata vasta sen jälkeen ylempi oranssi osuus.


Ja oranssi väri vetikin puoleensa niin, että sukkalankavaraston oranssista piti laittaa puikoille sukat sammaleisilla raidoilla.



Lankana 7 veljestä ja 2,75 puikot, jotka tuntuivatkin sopivan pieniltä löysälle neulontakäsialalleni.
Lämmintä ja aurinkoista syksyn viikonloppua odotellen ja toivotellen,

torstai 10. syyskuuta 2015

Lisää pientä ja tarpeellista - ja vähän tarpeetontakin


Jos säät suosivat - ja nehän näyttävät nyt suosivan - tarkoitus olisi kesäkauden päätteeksi suunnistaa lähiaikoina vielä yhdelle lyhyelle reissuretkelle. Ja kun sitä kesäreissulla ilmennyttä säilytintarvetta ei ole tullut tähän mennessä kaikilta osin vielä paikatuksi, oli kaivettava kankaat esiin ja ryhdyttävä ompelemaan reissua varten unipussikkoa – siis pussikkoa, johon voi päivä- tai yöunille mennessä sujauttaa tarpeelliset pikkutavarat käden ulottuville. Pussikon kangas on käytöstä poistettua Ikean sängynpeitettä, samaa jota käytin rahivanhuksen verhoiluun. Neppareiden väriset tikkaukset toimisivat paremmin vähän paksummalla langalla ommeltuina, mutta tavallista ompelulankaa vahvempaa lankaa ei kotoa löytynyt.



Puhelinpussukka on odotellut keväästä saakka viimeistelyä, itse pussukka lenkkeineen on ollut siitä lähtien valmis. Ja purjerenkaanhan napsautin paikalleen tietysti väärinpäin. Lenkki on tehty rannekorutarkoituksiin kauan sitten Ruotsista hankkimastani nauhasta. Rannekoruksi nauhat eivät ole koskaan päätyneet, mutta ovat mielestäni kivan näköisiä ompelujuttujen lisukkeinakin. Nyt pussukka sai vielä kylkeensä nimilapun, joka -  kuten pussikon nimilaputkin - on tehty SnapPapista ja nimmari on ihan vain tussikynällä käsin kirjoitettu.


Pinterestistä löytyi yksinkertainen ja näppärä kuulokkeidenpidin-idea, joka on ollut ToDo-listallani jo pidemmän aikaa. Nyt kun muista projekteista oli jäänyt sopivia pieniä paloja materiaalia, tein oman versioni pidikkeestä. Ja hyvin toimii, mahtuu pieneen tilaan ja kuulokkeiden piuhat pysyvät järjestyksessä. Paremmin kuin tarkoitusta varten virkkaamassani minipussukassa.


Ja vielä pieni hassunhauska kierrätysjuttu, Pinterestin syövereistä joskus löytynyt tämäkin. Ajattelin ensin, että tämä olisi se postauksen tarpeetonta-osio, mutta kyllähän tällaisille pikkupurkeille aina tarvetta on! Tämähän toimii vaikka ompelukoneen vieressä välietappina katkenneille ompelukoneen neuloille, käyttökelvottomiksi vääntyneille nuppineuloille ja muulle semmoiselle. Että siinä mielessä tarpeetonta-osio kyllä.


Aurinkoista loppuviikkoa ja lähestyvää viikonloppua!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Pientä ja tarpeellista

Edellisessä postauksessa hehkutin ihmemateriaali SnapPapia - olen edelleen aika innoissani siitä, joten SnapPap-kokeilut ja -ompelukset ovat saaneet jatkoa ja jotakin pientä on tullut valmiiksikin. Pikkuiselle kolikkokukkarolle on aina tarvetta - autossa, ostoskassissa ja melkein missä vaan. Kukkaro sai kylkeensä koristenauhoja, vuori on ommeltu punaisesta puuvillakankaasta. Vetskari on taas metrivetskaria - mahdankohan muunlaisia vetoketjuja enää tarvitakaan -  ja keltaisen vetimen jatkeena on siemenhelmistä tehty lenkki.


 
Käytän aika paljon näissä kässyhommissa tablettia selailemisen ohessa myös muistiinpanojen tekemiseen ja usein käytössä on myös siihen tarkoitukseen tarkoitettu stylus-kynä. Mutta kun tabletin suojuksessa ei ole ollut sille paikkaa, se on yleensä ollut hukassa aina juuri silloin, kun sitä olisi tarvinnut. Ja hukassa olevien tavaroiden etsiminenhän on ehkä maailman ikävintä ja hermoille käyvintä hommaa! Ongelmaan löytyi helppo ratkaisu: Kynäkotelo on ommeltu SnapPapista, kuminauha on ns. bokserikuminauhaa, pehmeäpintaista, napakkaa ja pitävää - ja lisäksi sitä oli saatavana kivoissa kirkkaissa väreissä.


Kaikenlaisia SnapPap-suunnitelmiakin olisi, mutta juuri nyt ulos katsoessa näyttää siltä, että pitääkin pikkuhiljaa kaivaa taas villasukkalankoja esille.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Huopa-applikointia ja kirjontaa

Rikkinäinen puhelin. Siitä se lähti. Tai oikeastaan sen tilalle takuuna saamastani upouudesta puhelimesta, joka tietysti on eri kokoinen kuin se vanha. No tottakai uusi puhelin tarvitsi uuden pussukan.

Huopakirjontaa ja -applikointia kokeilin jo aiemmin neulakirjassa ja neulatyynyssä, silloin käytössä oli askarteluhuopaa. Kännykkäpussin ompelin 3 mm:n paksuisesta oikeasta villahuopalevystä ja kaupunkimaisema on koottu 1 mm:n paksuisesta villahuopalevystä leikatuista kuvioista. Pussin toiselle puolelle kirjoin nimikirjaimet. Talojen ompeluun ja kirjontaan on käytetty muliinilankaa. Nahkalenkkiin käyttämäni materiaalit löytyivät korutavikkeista: nahkarannekoruihin hankkimaani punaista nahkanauhaa ja lukko, josta käytin tähän toisen puolikkaan - eiköhän se toinenkin puolikas paikan löydä.

Syksyn myötä puuvillalangat - ja ne keskeneräiset puuvillalankatyöt - on pantu sivuun ja villalangat kaivettu esiin. Niin se tuntuu olevan jokaisena syksynä. Ja syksyn ensimmäiset sukat on jo puikoilla. Ihanaa - vielä vähän kesäistä - viikonloppua!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Seuraava virk-kuukausi

Toukokuussa alkanut virkkausinnostus vain jatkuu kesäkuussa - ja ehkä vielä aiempaakin innokkaammin! Virkkuri-kirja on ollut kyllä tavattoman inspiroiva ja innoittanut sittemmin kokeilemaan muunkinlaisia juttuja. Kun kirjovirkkaus alkoi sujua, saattoi välillä katsella muutakin kuin sitä meneillään olevaa virkkaustyötä. Ja kun olin aikani tuijotellut maton kuvioita virkkauspaikallani, ajattelin kokeilla, josko niitä onnistuisi virkkaamaan - ja onnistuihan se!

Pussukkaa viimeistellessä heräsi ajatus vetoketjun kiinnittämisestä virkkaamalla. Se kävikin aika helposti, kun ompeli vetoketjun reunoihin suunnilleen saman kokoisia ketjupistoja kuin pussukan reunan silmukat. Ja virkkaustahan voisi jatkaa tarpeen mukaan niin, että vetoketju jäisi vielä vähän enemmän reunojen sisäpuolelle. Pussukan hihnaksi kiinnittämääni keltaista nahkanauhaa olen hankkinut alunperin korutarkoituksiin, mutta se näytti mielestäni niin sopivalta tähän kelta-valko-mustaan pussukkaan, että pala nauhaa päätyi tähän tarkoitukseen.

Ja yhtä läheltä löytyi lisääkin malleja. Koripussukat on virkattu 12-säikeisestä kalalangasta, kuten edellinen matto-pussukkakin, koukku on numeroa 1,75. Koripussukoiden koko on 15 x 17 cm,  mattopussukka on hiukan isompi ja siihen on ommeltu vähän muotoa pohjaan. Keltainen, violetti ja harmaa kalalanka ovat Molla Millsin nimikkolankoja. Piano-pussukkaan käytin 18-säikeistä kalalankaa ja 2,5 numeron koukkua. Pussukan koko on 21 x 27 cm.

Ei varmaankaan mitään ainutlaatuisen omaperäistä, mutta ihan superkivaa! Virkkuri-kirjan mallejakin on edelleen sekä työn alla että suunnitteilla. Pilkkukassi on valmiiksi virkattu ja odottaa kokoamista kassiksi - ja kiva olisi virkata myös Pohjanmaa-laukku ja henkaritasku ja kokeilla kirjan optisia kuosejakin. Ja mikäs sen mukavanpaa aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänä kuin istua ulkona virkkaamassa!


torstai 22. toukokuuta 2014

Tekniikkaharjoituksia ja koukkutestejä

Kirjovirkkaus on tempaissut tiukasti mukaansa! Heti Virkkuri-kirjan hankittuani oli pakko päästä harjoittelemaan tekniikkaa ja kokeilemaan malleja, ja kun kirjassa mainittuja lankoja ei juuri sillä hetkellä ollut käsillä, nappasin kaupasta mukaan pari kerää korvaavia. Pinkki ja harmaa lanka ovat Novitan puuvillalankoja (Kotiväki Kartano), jotka sopivat virkattavaksi numeron 1,75 koukulla. Pienemmälläkin olisi ehkä voinut tehdä,  jolloin pinnasta olisi tullut tiiviimpi ja jälki olisi muutoinkin ollut napakampaa. Ensimmäiseksi malliksi valitsin alemmassa kuvassa näkyvän pienen kirjekuoripussukan, joka on mielestäni tosi hauska malli ja lisäksi se tuntui sopivan pieneltä aloitustyöltä. Kirjekuoren valmistuttua jatkoin harjoittelua samoilla langoilla - tykkään tästä ketjukuviosta tosi paljon.




Näiden ensimmäisten harjoitusten jälkeen hankin pikimmiten12-säikeisiä kalalankoja. Ensimmäiseksi kalalankavirkkauksesi valitsin Virkkurin saunapussukan. Kirjan pussukka on tehty 18-säikeisellä kalalangalla, tästä 12-säikeisestä langasta virkatusta pussukasta tuli siis jonkin verran alkuperäistä mallia pienempi.


Ja lisää on tulossa! Pallovirkkauksessa käytössä on taas pienempi koukku (1,75). Tällä koukulla virkattuna työn jälki on tiiviimpää ja tasaisempaa kuin edellisen kuvan pussukassa. Pallomallistakin tykkään tosi paljon. Ja seuraavat mallit ovat jo jonossa odottamassa.


Ja nyt taas palloja virkkaamaan! Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua odotellen ja toivotellen!

perjantai 2. elokuuta 2013

Kangasmaalausta ja kirjontaa

Viime viikko kului kesäreissussa Itä-Suomea kierrellessä. Käsitöitä oli kyllä mukana, mutta niitä en ottanut reissun aikana edes esille. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa mehustamista ja säilöntää ja metsän antimiakin on ehditty vähän kerätä. Kantarellit kannettiin kotiin korissa, vadelmat vatsassa - niinhän vadelmat parhaimmalta maistuvat!



Käsityötkin olen kesäreissun jälkeen ottanut esiin ja valmistellut ennen reissua aloitettuja juttuja. Näissä olevat kuviot on ensin maalattu kangasväreillä ja sen jälkeen reunustettu kirjomalla. Kirjonta on tehty pääasiassa ketjupistoilla.

Riippumaton laiskottelija kaipasi pään alle tyynyä:




Myös pussit on tehty ihan tarpeeseen, niiden avulla on tarkoitus saada järjestystä aikaiseksi isompaan matkakassiin.


Viimeisen pussin orvokkikimppu on tehty sapluunan avulla, siinä ei ole kirjontaa ja kiristysnauhan sijaan pussin voi sulkea vetoketjulla, nauhalenkit ovat tässä vain ripustamista varten.



Kesäloma alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi kesä jatkuu vielä - elokuun ensimmäiseksi viikonlopuksi on tänne Etelä-Suomeen luvassa aurinkoista ja lämmintä säätä.