Näytetään tekstit, joissa on tunniste nappi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nappi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. lokakuuta 2018

Nappijuttu

Lankanappeja, jotka ovat olleet valmiina jo ties kuinka kauan. Tarkoituksena on ollut laittaa ne tänne blogiin sitten, kun ovat löytäneet paikkansa. No, kuten kuvista näkyy, eivät ole löytäneet - vielä.



Näin tällaisia värikkäitä langasta tehtyjä nappeja joskus netissä - missäs muualla - ja samalla löysin myös tarvikkeita myyvän putiikin (www.posamentenknopf-manufaktur.de). Tilaamista ei tarvinnut kauan miettiä, sen verran houkuttelevilta napit ja niiden tekeminen näyttivät. Ja kun posti toi nappirungot, langat ja ohjeet pääsin käsiksi tavallista inspiroivampiin napinompeluhommiin.





Nämä ensimmäiset ompelemani napit ovat aika isoja, pienimmän halkaisija on 30mm ja suurimman 35mm - ajattelin, että tällaisista vähän isommista olisi helpompi aloittaa. Mutta pienempienkin tekemistä olisi kiva kokeilla.


Kivaa, vähän uudenlaista ompeluhommaa, ja erilaisia nappimallejakin näyttää olevan vaikka kuinka paljon - onneksi lankoja ja nappirunkoja on vielä reilusti jäljellä!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Vihdoinkin valmis!

Kesän alussa otin keskeneräisten kasasta esiin vuosia vanhan neuletakintekeleen. Neuleen takakappaletta oli neulottuna parikymmentä senttiä ja ilmeisesti jotakin olin jo purkanutkin, koskapa puolen kerän verran lankaa oli kiharalla. Mallia ei ollut eikä oikein tarkkaa mielikuvaakaan, millaisen neuletakin olin ajatellut tehdä. Lankaa oli muistaakseni kymmenisen 50 gramman kerää - mahtaakohan samaa bambulankaa enää olla edes saatavana. Päätin jatkaa jo aloitettua helppoa pitsineuletta ja neuloa mahdollisimman suoran ja yksinkertaiseen mallin. Jännitin koko neulomisen ajan, riittääkö lanka vai loppuuko kesken. No riitti se ihan just ja just, ja jäljellekin jäi noin kaksi metriä!





Kiinnitykseen käytin pitkään hilloamani joskus Eurokankaasta ostetun valkoisen monireikäisen napin, johon mahtui juuri sopivasti yksi Norwich-stitch (tietysti, koska meidän koira-perheenjäsenemme on Norwich - tarkemmin siis Norwichin terrieri). Toinen samanlainen nappi on vielä odottamassa sopivaa paikkaa.



Neuletakki on kuvattu elo-syyskuun vaihteessa Viron reissulla Pärnussa. Ihana kaupunki, paljon katseltavaa ja nähtävää - ja löytyihän sieltä tietysti vähän villalankaa ja pellavaakin mukaan!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Pari rannekorua ja vähän muutakin

Aurinko ja valo houkuttelevat keväällä sukkapuikkojen äärestä sohvan mutkasta korupöydän ääreen. Valo herättää helmien värit ja hopeakin tuntuu hohtavan kirkkaammin kuin talvella. Vihreässä helmirannekorussa on hopean lisäksi makeanvedenhelmiä, värjättyä akaattia ja pieniä lasihelmiä.



Romanov-rannekoru on punottu millisestä hopealangasta ja siinä on koristeena kuusimillisiä karneolihelmiä.



Romanov-sormus on tehty kaveriksi aiemmin tekemälleni rannekorulle - Romanov-ketjua sekin.



Hopeisten nappien halkaisija on 22mm. Nappien valmistuttua innostuin viilailemaan pronssilangasta tylppäkärkisen neulan - näihin nappeihin sitä ei tosin tarvita, näissä on takana pinssikiinnitys. Mutta on neula ollut käytössäkin jo, sillä ommelluista ristipistoista enemmän vähän tuonnempana. Eli muutakin kuin koruja on ollut tekeillä ja jotain on valmistunutkin, mutta kuvaamisen kanssa on ollut vähän viivettä.


Hyvää ja valoisaa kesäaikaa!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kesä ja aurinko

Kuluneen kesän aikana on ollut kevyesti hakusessa aurinkohattu, jossa olisi tarpeeksi lieriä, muttei kuitenkaan liikaa - vaikkei sellaiselle tänä kesänä oikein ole tarvetta ollut. Kriteerit täyttävä hattu löytyi pari viikkoa sitten lähimarketista. Muuten juuri sopiva, mutta hatun pitsinauha näytti mielestäni ikävältä ja jotenkin kulahtaneelta, joten se meni vaihtoon ihan saman tien.


Monireikäiset napit on ostettu reilut kolme vuotta sitten Jämsästä. Odottelin miestä kurssilta ja kulutin lauantaipäivää kävelemällä Jämsän keskustaa ristiin rastiin ja tutustumalla paikallisiin käsityötarvikekauppoihin. Torin liepeillä olleessa kangaskaupassa oli loppuunmyynti ja kauppa oli viimeistä päivää auki, joten oli tietysti pistäydyttävä katsomassa, josko jotakin kivaa löytyisi. Ja löytyihän sieltä - noita monireikäisiä nappeja, joita tuli hamstratuksi - kun halvalla sai - vaikka en yhtään tiennyt, mihin niitä käyttäisin. No, nyt on kesä ja aurinko kirjottuna nappeihin ja nappinauha koristamassa uutta lierihattua.




Ja hei, kesäähän on vielä jäljellä - ja toivottavasti aurinkoisia kesäpäiviäkin!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Haastekysymyksiä ja nappikokeiluja

Northsideluck-blogin Mersiii, Lankaa mutkalle -blogin Inkeri ja Täällä ollaan! -blogin Jonsku ovat haastaneet minut kysymyshaasteella. Mukaan on haastettu blogeja, joilla on vähemmän kuin 200 lukijaa. Kiitokset siis Mersiii:lle, Inkerille ja Jonskulle haasteesta ja kivoista kysymyksistä! Kun haasteet tulivat lähes samaan aikaan, niin kaikista noista kivoista kysymyksistä ajattelin tarttua haasteen ensimmäisenä lähettäneen Mersiii:n haasteeseen ja kysymyksiin:

1. Onko sinulla lemmikkejä, jos on niin mitä?
Meillä on pieni koira, iloinen ja sosiaalinen tapaus, aina innokkaasti mukana menossa.
2. Mikä on lempisarjasi?
Mitään erityistä lempisarjaa ei ole, mutta nyt kesällä olen seuranut Klikkaa mua -sarjaa - jo toistamiseen.
3. Entäpä lempielokuvasi?
Lempparielokuvat vaihtelevat mielentilan mukaan.
4. Mitä harrastat?
Virkkaan, neulon, värkkäilen ja näpertelen kaikenlaista.
5. Jos voittaisit lotossa miljoonan, mitä teksit voitolla?
Miljoonan euron lottovoitolla voisi heittäytyä kokopäiväiseksi käsityöharrastajaksi.
6. Mikä on lempivärisi?
Yhtä ja ainoaa lempiväriä en osaa nimetä - lempiväritkin taitavat vaihdella mielentilan mukaan.
7. Miten keksit blogisi nimen?
Ennen blogin aloittamista minulla oli jo Flickrissä albumi tekemilleni koruille käyttäjänimellä Terhenneiti (linkki albumiin löytyy tuosta oikeasta alareunasta). Tuntui luontevalta jatkaa samaa Kalevala-vaikutteisten nimien sarjaa myös blogissa.
8. Minkälaisessa asunnossa asut? Omakotitalo, rivitalo, kerrostalo yms.
Home is where the heart is :)
9. Mikä on lempikarkkisi?
Laku!
10. Jos sinulla on lemmikkejä, mitkä ovat niiden lempherkkuja?
Koirankin kesäherkkuja ovat olleet mansikat ja mustikat!

Tällainen kysymyshaaste näyttää kiertäneen aika tiuhaan tahtiin jo monissa blogeissa, joten en nyt jatka sitä, mutta siihen voi halutessaan tarttua ja vastata vaikka näihin samoihin Mersiin esittämiin haastekysymyksiin.

Ja jottei postaus jäisi ihan ilman näperryksiä ja kuvia niin vielä lopuksi niitä otsikossa luvattuja nappikokeiluja:



 Nappien pohjana on vaaleaa polymeerimassaa, jota jäi jäljelle näistä napeista. Koristeena olevat kukat on viipaloitu kapeista polymeerimassatangoista, jollaisia käytetään kai ainakin kynsien koristelussa. Tangot on jo kertaalleen paistettu, joten niitä ei voi napin muotoilu- ja koristeluvaiheessa enää muotoilla, mutta niistä leikatut viipaleet tuntuvat paistettaessa kiinnittyvän nappipohjaan ihan hyvin. Napit on paiston jälkeen vielä lakattu ja kun en raaskinut tehdä nappeihin reikiä, liimasin niiden kääntöpuolelle päällystettävän metallinapin lenkkipuolen. Isoin nappi on niin iso, että taitaa saada paikan jääkaappimagneettina. No nyt sitten odottelen malttamattomana postin tuovan niitä raakoja paistamattomia massatankoja, jotta pääsen kokeilemaan, miten ne toimivat...


Kesä jatkuu - aurinkoista alkavaa elokuun viikkoa toivotellen,

torstai 29. toukokuuta 2014

Äidin vanhan napin uusi elämä

Käsityötarvikevarastossani on iso laatikollinen äidin peruja olevia vanhoja nappeja. Niiden joukossa on pari mielestäni erityisen kaunista, joille olen vuosien varrella suunnitellut monenlaista käyttökohdetta. Nappien arvoista ideaa ei ilmeisesti ole syntynyt, koskapa suunnitelmat ovat aina jääneet suunnitelmien tasolle. Kunnes yhtäkkiä tiesin, että sormukseenhan ne kuuluvat! Ja ensimmäinen sormus valmistuikin sitten tuota pikaa. Napin istuttamisesta sormukseen oli tulla ongelma, mutta siihen löytyi ratkaisu pienen pohdiskelun ja kokeilun jälkeen. Sormuksen runko on hopeaa.


En tarkkaan tiedä enkä muista, kuinka vanha tämä nappi on, mutta arvelen sen olevan 50 - 60 -lukujen taitteesta - siis 1950 ja -60.  Napin päällipuolella on messinkifiligraani ja sen alla taustana on peili, joka välkkyy somasti, kun valo osuu nappiin sopivasta kulmasta. Sormuksen nurjalle puolelle on juotettu pieni messinkinen sydän.

Vanhan napin tarina jatkuu nyt uudessa käytössä - se toinen nappi odottelee nappilaatikossa vielä vuoroaan - ja kesälomaa.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Ristipistonappeja ja nappikoruja

Suunnitelmissa oli surauttaa muutama sauma ompelukoneella, mutta kone kieltäytyi yhteistyöstä ja jouduin viemään sen korjattavaksi. Sunnitelmia oli siis muutettava ja saumojen ompelun sijaan ajattelin sitten tehdä jotakin ihan pientä - siitä se ajatus muutamasta ristipistosta sitten lähti.



Itse asiassa ensin syntyi jokunen ristipistonappi ihan muuten vaan ilman mitään sen kummempaa käyttötarkoitusta ja vasta sitten ajatus nappien käyttämisestä korun osana. Ja kyllä kai nuo nappi-napitkin joskus paikkansa löytävät. Isompien nappien halkaisija on 27 mm ja pienempien 22 mm, koruissa on käytetty noita pienempiä nappeja, joista on poistettu kanta.



Ompelukonekorjaamo tarjosi muuten tosi hyvää palvelua: korjauksen ajaksi oli mahdollista saada käyttöön sijaiskone, joten kyllä ne suunnitellut saumatkin ommelluiksi tulivat.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sadepäivän nappipeli

Internetin ihmemaasta löytyi suloisia pieniä printattavia pitsiliinan kuvia parilla eurolla. Ne on ehkä tarkoitettu lasikoruissa käytettäviksi, mutta minulle ne toivat mieleen taannoin tekemäni napit, jotka koristavat sohvatyynyä. Napit on muotoiltu polymeerimassasta ja niihin on tehty pitsimäinen kuvio.



Nappipeli sai siis jatkoa tänään. Nyt käytin nappeihin noita netistä ostamiani pieniä pitsiliinakuvia, joita printtasin sekä mustavalkoisina että värillisinä. Mustavalkoisilla printeillä kuviointi onnistui paremmin, mutta jokusen värillisenkin sain aikaiseksi.





Lopuksi vielä kuva, josta näkyvät nappipelin vaiheet. Polymeerimassasta kaulitaan sopivan kokoinen lätty. Kuva (laser-printterillä printattu) laitetaan lätyn päälle kuvapuoli massaan päin. Paperin päälle tiputetaan tippa vettä ja paperia hierretään varovasti sormella niin, että siitä alkaa  irrota muruja ja kuvio tulee näkyviin. Nappi painetaan muotilla irti massasta, siihen tehdään reiät ja valmis nappi paistetaan uunissa. Kun nappi on paistunut ja jäähtynyt, se lakataan sopivalla lakalla.



Jollekin näistä on paikka jo tiedossa ja ehkäpä loputkin ennen pitkää paikkansa löytävät. Ja vielä on valmiiksi printattuja kuvioita odottamassa käyttöä. Ja voisihan tietysti käyttää muitakin kuvia - niin, ja voisihan tehdä muutakin kuin nappeja...