Näytetään tekstit, joissa on tunniste koru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koru. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. joulukuuta 2019

Joulukoru

Joulukorun tekeminen on ollut mielessä jo monena jouluna, mutta kun idea ei oikein ole kirkastunut, on suunnitelma jäänyt hautumaan aina seuraavaan jouluun. Nyt joulun alla suunnitelma sai hahmon ja mulla on joulukoru - juuri ja juuri ajoissa! Rintakoru on väännelty 1,2mm:n pyöreästä hopealangasta, jota on sen jälkeen työstetty vähän litteämmäksi. Kuusen oksille on istutettu koristeiksi erivärisiä cubic zirconia -kiviä, koot 3mm, 4mm ja 5mm, ja latvaan on juotettu hopealevystä sahattu tähti. Koko kuusen korkeus on 5cm ja leveys alaosasta 4cm.



Korvikset valmistuivat hopeakuusen pyöriessä kiillotusrummussa. Tupsuihin sopivat kalotit on tehty hopealevystä, tupsut oli kieputeltu jo aikaisemmin ohuenohuesta viskoosilangasta. Korvakorujen pituus renkaineen on 12cm.


Muut joulujutut ovatkin sitten vielä enemmän tai vähemmän kesken - mutta joulu tulee joka tapauksessa!

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Siemenhelmistä

Koruharrastukseni alkoi aikoinaan siemenhelmistä. Sen jälkeenkin ne aina silloin tällöin - tosin hyvin harvakseltaan - ovat houkutelleet näpertelemään jotakin pientä. Tällä kertaa pari rintakorua, joita tehdessä tuli samalla muistelluksi, että mitenkäs niitä peyote-pistoja taas tehtiinkään.


Punaisen korun osat on tehty hopeasta, perhosriipus on vanha hopeasavikokeilu. Messinkikorussa on  Swarovskin riipus ja helmiosaan on kiinnitetty Vintaj-filigraani. Korujen korkeus on noin 4,5 cm ja leveys noin 3 cm.
Taidanpa ripustaa toisen näistä kotitakin rintapieleen juhlapäivän kunniaksi - hyvää Sibeliuksen syntymäpäivää ja suomalaisen musiikin päivää!

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Ryppyisiä rannekoruja



Viime postauksesta on vierähtänyt jo tovi - josta osa on kulunut korupöydän ääressä ja osa myös sohvan mutkassa neulepuikot tai virkkuukoukku kädessä. Korupöydän tuotoksista tähän kohtaan pari rannekorua. Ne on tehty hopeisista laatoista, joiden pinta on sulatettu rosoiseksi. Laattojen koko on noin 1.8 cm x 2 cm. Rannekorut on tehty kavereiksi aiemmin tehdyille samalla tavalla skrympatuille sormuksille ja niissä on melkein piilossa samanlainen pienenpieni, halkaisijaltaan 3-millinen kirkas cubic zirconia -kivi kuin sormuksissakin.





Ja tässä vielä yksi niistä aiemmin tehdyistä sormuksista:

   

Muutakin on korupöydällä valmistunut, niistä erikseen myöhemmin.
Hyvää sunnuntai-iltaa ja alkavaa marraskuun viikkoa,

lauantai 5. lokakuuta 2019

Korupajalta

Virkkausten - ja pussukoiden - välillä vaihteeksi muutama koru. Nämä ovat valmistuneet jo aikoja sitten ja kuvattukin ne on jo aikoja sitten, mutta blogiin saakka eivät ole ehtineet. Ranne- ja kaulakorun helmet ovat käsintehtyjä afrikkalaisia kierrätyslasihelmiä. Putkihelmien pituus on noin 20mm. Kaulakorun helmet on pujotettu nahkanauhaan, iso intialainen riipus on korumetallia.




Helmisilkkiin sidotussa pitkässä makeanvedenhelminauhassa on riipuksena käsintehty Muranonlasihelmi "Klimt", halkaisijaltaan 14mm. Helminauhalla on pituutta 85cm, helmet ovat noin 5-6 -millisiä.



Harmaat ja kullanväriset makeanvedenhelmet on sidottu meripihkanväriseen helmisilkkiin. Tykkään tosi paljon tuollaisista rosoisista makeanvedenhelmistä niinkuin kullanväriset helmet tässä helminauhassa. Helmien koko noin 7-8mm.



Jo kauan sitten hankin ihania hohtavia, valkoisia keshi-helmiä, joita olen tähän asti ihastellut vain helminä. Nyt ne on sidottu kaulanauhaksi valkoisella helmisilkillä. Helmet ovat kooltaan 8-millisiä ja niissä on todella kaunis hohto, jota en valitettavasti onnistunut kuvaan tallentamaan.



Kirjavaan rannekoruun on koottu monenlaisia makeanvedenhelmiä, salpalukko hopeaa.



Hopealevystä sahattu sudentassu -riipus nahkanauhassa valmistui jo ehkä pari vuotta sitten, mutta valokuva unohtui jonnekin kuvakansion uumeniin.



Violeteista helmikoruista napatut kuvat ovat niin kehnoja, että ovat siksi jääneet postaamatta blogiin, mutta laitan ne nyt kehnosta laadusta huolimatta tänne muistiin. Kalakorun pituus ilman tupsuriipusta on 75 cm, riipuksen koko helmineen 13 cm.  Riipushelmen pituus on 3 cm. Riipustupsu on tehty ihan pienenpienenpienistä lasihelmistä. Kaulakorun helmet akaattia, muut korunosat hopeaa. Rannekorussa on akaattihelmien lisäksi ametistisiruhelmiä ja makeanvedenhelmiä.



Viikonloppuna taidan -virkkausten lomassa - viettää ainakin vähän aikaa korupöydän äärellä.
Mukavaa viikonvaihetta toivotellen,

maanantai 12. elokuuta 2019

My favorite things

Joitakin vuosia sitten innostuin kokeilemaan silloin markkinoille tullutta uutta korumateriaalia Ice Reciniä, eli koruhartsia. Kokeilujen tuloksena oli muun muassa tärkeä Love-kaulakoru, joka oli kaulalla melkein aina. Kunnes eräänä talvipäivänä jo muutama vuosi sitten se mystisesti hävisi, eikä sitä sen jälkeen ole löytynyt. Uutta samanlaista en ole saanut aikaiseksi tehdä, mutta vähän samaa ajatusta on tässä riipuskorussa. Kootessani helmiä ja hopeariipuksia kaulakoruksi mielessäni alkoi soida My favorite things -sävelmä musikaalista Sound of Music.


Joten siinä ne nyt ovat, silkkilangalla solmittuun makeanvedenhelminauhaan ripustettuina, My favorite things.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Lisää korviksia

Korvisinto on jatkunut ja edellisen postauksen jälkeen on valmistunut vielä saman verran uusia korviksia. Niitä suunnitellessa ja värkkäillessä on ollut kiva kokeilla erilaisia helmiä ja hopeaosia ja niiden yhdistelmiä. Ja vähän hopeahommiakin on päässyt tekemään: korviskoukut on tehty ohuesta hopealangasta sulattelemalla langan toinen pää pieneksi palloksi ja vääntelemällä sitten lanka korviskoukun muotoon. Hauskaa puuhaa sekin! Vasemmalla olevat Turmaliinikorvikset hopealehdillä ovat koukkujen kanssa 9 cm pitkät ja oikealla olevat pronssirenkaat hopeakoristeella noin 3 cm pitkät.











Ja vielä toiset samanlaiset makeanvedenhelmikorvikset kuin edellisessä postauksessa:


 Mutta korvisvärkkäilyn jälkeen korupöydällä on jo uudet jutut odottelemassa. Niistä enemmän tuonnempana. Aurinkoista heinäkuun viikkoa toivotellen,

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Sormuksia ja korviksia

Korvakorujen värkkäys ei ole aiemmin ollut ihan suosikki koruilulistallani, mutta nyt taisin vähän innostua. Käytän yleensä pieniä hopeisia korviksia, samoja päivästä toiseen. Lieneekö kesä syynä, mutta nyt teki mieli vähän isompia ja värikkäämpiä korviksia.  Kirjavien akaattihelmikorviksien jälkeen valmistui vielä 6 muutakin korvisparia: kirjavia makeanvedenhelmiä ja hopeaa, howliittihelmiä ja hopeaa, jadehelmiä (= serpentiinihelmiä) ja hopeaa, hopeaa ketjussa, hopeaa ja kullattuja hopeahelmiä eli vermeilhelmiä sekä viimeisinä nahkanauhakorvikset, joissa on makeanvedenhelmiä ja hopeaa.









Nahkanauhakorvisten pituus on vähän yli 6cm koukun kanssa ja turkoosien howliittikorvisten  noin 5cm. Helmien halkaisija kaikissa korviksissa 4mm.




Ja innostus jatkui myös pinottavien sormusten kanssa, niitä on kevään aikana valmistunut lähes kolmekymmentä. Hopeaa ja korukiviä, tällä kertaa vihreää onyxiä, peridoottia, ruusukvartsia, granaattia, rubiinia sekä cubic zirconiaa, joka on synteettinen kivi.




Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt enemmän aikaa kuin ehdin huomatakaan. Käsissä on kyllä pyörinyt kaikenlaisia pikku projekteja, ja on jotakin valmistunutkin. Tämä käsityöpäiväkirjablogini siis jatkuu - toivottavasti kuitenkin vähän tiheämmässä tahdissa taas.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Sormuksia hopeasta

Ja lisäksi ihan pikkiriikkisen kultaakin: hopeisen sormuksen pieni tummansininen safiiri on istutettu kultakehykseen. Safiiri on halkaisijaltaan kolmemillinen, sormuksen hopeisen rungon leveys on 3,5 mm, eli koko sormus on pieni ja siro. Tästä taisi tulla uusi lempparini!



Viikonlopun aikana viimeistelin pari aiemmin aloitettua sormusta, toisen pariksi edellisen postauksen korviksille, joissa on samanlainen ja -kokoinen vaaleanpunainen cubic zirconia. Toinen sormus on jo vanhempi tekele, josta on vain puuttunut kivi - nyt siinä on vaaleansininen pitsiakaatti, halkaisijaltaan 8 mm.





Pikkuiset kivet näyttävät juuri nyt niin ihanilta ja houkuttelevilta, että oli värkättävä vielä muutama pikkukivisormus. Näitä voi käyttää yksitellen tai vaikka kaikkia kuutta kerrallaan. Sormusten rungon leveys on vain 1,5 mm. Pienemmät kivet ovat 3-millisiä cubic zirconioita, toinen isommista 4-millisistä vihreistä kivistä on samaragdi ja toinen peridootti. Jämähopeapalloista muotoillut kukat ovat vähän isompia, halkaisijaltaan vähän yli 5-millisiä.




Kultaa en ole aiemmin koruissa käyttänytkään lukuun ottamatta muutamia keum-boo -kultauksia (tämä, tämä ja tämä sormus, tämä, tämä ja tämä kaulakoru sekä tämä rintakoru), mutta tykkään kyllä paljon tuosta kulta-hopea -väriyhdistelmästä, joten silloin tällöin sitä varmasti tulee käytetyksi.

Ai niin, on pitänyt jo monta kertaa valitella täällä sitä, että muiden blogien kommentointi on käynyt vaikeaksi/mahdottomaksi. Normaaleja yhteyksiäni käyttäen se ei onnistu lainkaan - taannoin blogini ei julkaissut omia kommenttejanikaan, mutta nyt se sentään onnistuu. En tajua, mikä on muuttunut - mielestäni ei mikään. Toisella selaimella kommentointi on jonkin aikaa toiminut mutta on vähän hidasta, kun en sitä normaalisti käytä. Tietäisiköhän joku ratkaisua ongelmaani?

Joka tapauksessa: hyvää alkanutta kevätkautta!

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Hopeapajalta

Jokatalviset hopeatyöviikonloput ovat taas takana. Niitä aina odottaa malttamattomasti ilmoittautumisesta asti ja sitten ne kuluvat ihan käsittämättömän nopeasti! Mutta mukavaa oli taas. Ja inspiroivaa. Ja uusia juttujakin oli niin, että hommia oli päästävä heti jatkamaan oman korupöydän ääressä. Kukkarannekorun runko on 6 mm leveä ja suurimman kukan halkaisija on 18 mm.



Sormuksen kerratun kukan halkaisija on noin 20 mm ja kukan keskelle on istutettu pieni ametisti.




Rintakoru on halkaisijaltaan n. 55 mm, kukkien keskustoina on jämähopeasta sulatettuja palloja.



Pienen kukkasormuksen kukan halkaisija on 10 mm, sen keskelle on istutettu 3-millinen cubic zirconia. Kukkasormuksen kaverina on valmiiksi kuvioidusta hopeasta juotettu sormus.




Filigraanihelmet/pallot ovat halkaisijaltaan 23 millisiä. Ne sopivat kivasti riipuksiksi pitkään ketjuun - kunhan saan värkätyksi niihin riipuslenkit.



Kiemurasormuksen koristeena - kiemuroiden lisöksi - on jämähopeapallosta muotoiltu kukka.



Kukkainnostuksen seurauksena valmistui myös kukkakorviksia. Kahden pienimmän parin halkaisija on 10 mm, niiden keskustaksi on istutettu pienet 3-milliset cubic zirconia -kivet. Isomman parin halkaiija on noin 15 mm, niissä keskustana on jämähopeasta juotetut pallot niin kuin edellä rannekorussa ja rintakorussakin.


Kukkien vääntelyn lomassa valmistui 1 mm:n hopealangasta ketju, jonka ketjumalli oli itselleni uusi.



Hyvää alkavaa talvista viikkoa toivotellen,

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Valaanpyrstöjä

Yksi viime kesän kesäreissun mieleenpainnuvimmista elämyksistä oli valassafari Pohjois-Norjan Andenesissä. Heinäkuun lopussa sää oli sielläkin poikkeuksellisen lämmin eikä pipolle ja hanskoille ollut tarvetta - kameralle sen sijaan oli sitäkin enemmän!



Hienon elämyksen inspiroimana halusin heti reissusta kotiin palattuamme värkätä hopeasta pikkuruiset valaanpyrstökorut. Niitä katsellessa voi palata kesäisen elämysretken fiiliksiin - ja vähän jo haaveilla seuraavasta.




Lämpimän päivän jälkeen lämmin ilta, mittari näyttää puoli kuuden maissa illalla vielä  + 13,2° C.
Hyvää alkavaa lokakuun viikkoa toivotellen,