Näytetään tekstit, joissa on tunniste kassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kassi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Virkattu varakassi

Varakassille ilmenee tarvetta erityisesti juuri silloin, kun sellaista ei satu olemaan mukana. Ja useimmiten ei tietenkään satu. Kun siis osuin netissä hauskan kokoon pussitettavan verkkokassin ohjeeseen, tiesin heti että siinähän se mun varakassini nyt on!



Lanka on Schachenmayrin Cataniaa, jota kului kaksi kerää (100 g) ja kassi on virkattu kolmosen koukulla. Virkkauksen edetessä näytti siltä, että kassista tulee liian syvä/korkea suhteessa leveyteen ja myös kassin yläreunan verkkoreiät tuntuivat liian isoilta. Lieneekö johtunut siitä, että käyttämäni lanka on eri kuin ohjeessa mainittu - mutta päädyin siis vähän justeeraamaan mallia. Myös kassin reuna ja sangat ovat vähän erilaiset kuin ohjeessa.





No, nyt minulla on sitten se varakassi aina mukana - jos vaikka sattuisi joskus yllättäen tulemaan eteen ihan vastustamattomia lankoja tai muuta kivaa käsityötarviketta...


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Virkkausten viimeistelyä

Virkkuri-kirjan mallin innoittamana virkkasin jo alkukesällä - vai olisiko ollut vielä kevättä - pilkkulaukun 12-säikeisestä kalalangasta. Itse virkkaaminen oli kyllä hauskaa ja sujui sutjakasti, mutta viimeistely laukuksi ei sitten innostanutkaan yhtä lailla ja homma jäi odottelemaan - eli siis kesken. Toinenkin virkkuu, eli pienempi ketjupussukka jäi samoin viimeistelyä vaille. No, nyt päätin sitten napata itseäni niskasta kiinni ja tehdä molemmat valmiiksi niin, että ehtisivät vielä tänä kesänä käyttöön.


Pilkkulaukun hihnaksi kiinnitin vanhan nahkaremmin, mutta kiinnitys on tehty vähän eri tavalla kuin alkuperäisessä mallissa, eli käytin hihnan kiinnityksessä D-lenkkejä ja tasaniittejä. Varmistelin hihnan kiinnityksen vielä parista kohdasta muutamalla kalalankapistolla. Laukun reuna on  sisäpuolelta huoliteltu mustalla leveähköllä puuvillanauhalla ja laukku on jätetty ilman vuoria, kuten Virkkurin mallissakin.


Ketjumallilla olen virkannut pussukan jo aiemminkin ja malli on mielestäni niin kiva, että päätin virkata toisen kalalangasta, mustasta ja pellavanvärisestä - pilkkulaukussahan on käytetty mustan seurana luonnonvalkoista kalalankaa. Langat ovat tässäkin 12-säikeisiä ja virkkuukoukun numero 1,75 kuten laukun virkkauksessakin. Ketjupussukan nyöri on virkattu ja kiinnitetty pussukkaan vetämällä se pussukan läpi virkattujen pylväiden takaa. Nyörin ohje löytyy Googlesta hakusanoilla "romanian cord". Tätä samaa nyöriä käytin aiemmassa ketjupussukassakin.



Ja kun pari keskeneräistä on nyt saatu valmiiksi, voikin taas hyvillä mielin aloitella uusia juttua. Heinäkuuta on jäljellä enää muutama päivä, mutta kesää onneksi vielä paljon enemmän!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Virkattu kesäkassi

Yksi aiemmin tekemistäni napeista pääsi sille suunniteltuun paikkaan, kun kesäkassi valmistui. Alunperin suunnittelin kassin virkkaamista luonnonvalkoisesta moppilangasta ja ohuempaa beigenväristä ontelokudettakin kokeilin, mutta päädyin lopulta tähän vähän paksumpaan luonnonvalkoiseen.
Silmukkamääriäkin piti kokeilla muutaman kerran ennenkuin sopiva löytyi.




Ulkolämpömittari on viime päivinä näyttänyt sellaisia lukemia, että istuminen varjoisessa paikassa virkkauksen kanssa onkin tuntunut oikein mukavalta tavalta viettää kesäpäivää - ja hyvät virkkaussäät näyttävät edelleen jatkuvan.