Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjonta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Hygge-huivi

Tämäkin kuuluu sarjaan "vihdoinkin valmis":  Hygge-huivi, Scheepjes CAL 2017. Huivi valmistui kyllä jo viime keväänä lumien sulamisen aikaan, mutta jäi odottelemaan sopivaa vuoria. Päässäni oli mielikuva tietynlaisesta vuorista, mutta en tiennyt, mahtaisiko sellaista kangasta löytyä mistään. Kunnes tänä syksynä näin juuri sopivaa Liberty-kangasta netissä ja huivi sai vuorin.





Hygge-huivi oli ihan hurjan kiva projekti, virkkausta ja ristipistokirjontaa sopivasti vuorotellen. Ja langoistakin tykkään, harmaa pohjavärilanka oli kiva virkattava, mutta todella hankala ja takkuinen purettava!



Iloisen kirjava lankapaketti houkutteli heti virkkaamisen ja kirjomisen pariin, vaikka ehdinkin noita värejä työn edetessä muutamaan kertaan vähän epäillä. Mutta nyt huivin valmistuttua olen tosi tyytyväinen värivalintaani, tykkään koko huivista ja sen kirjontakuvioista ja väreistä paljon!



Huivin testilappusesta valmistui Hygge-ohjeiden mukaan vielä sievä neulatyyny, jonka täytteeksi käytin kirjonnasta jääneet langanpätkät.



Ja vaikka syksy on kulunut varsin lämpimissä säissä niin kyllä kai niitä viileitä huivi-säitäkin ennen pitkää on taas odotettavissa!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kesä ja aurinko

Kuluneen kesän aikana on ollut kevyesti hakusessa aurinkohattu, jossa olisi tarpeeksi lieriä, muttei kuitenkaan liikaa - vaikkei sellaiselle tänä kesänä oikein ole tarvetta ollut. Kriteerit täyttävä hattu löytyi pari viikkoa sitten lähimarketista. Muuten juuri sopiva, mutta hatun pitsinauha näytti mielestäni ikävältä ja jotenkin kulahtaneelta, joten se meni vaihtoon ihan saman tien.


Monireikäiset napit on ostettu reilut kolme vuotta sitten Jämsästä. Odottelin miestä kurssilta ja kulutin lauantaipäivää kävelemällä Jämsän keskustaa ristiin rastiin ja tutustumalla paikallisiin käsityötarvikekauppoihin. Torin liepeillä olleessa kangaskaupassa oli loppuunmyynti ja kauppa oli viimeistä päivää auki, joten oli tietysti pistäydyttävä katsomassa, josko jotakin kivaa löytyisi. Ja löytyihän sieltä - noita monireikäisiä nappeja, joita tuli hamstratuksi - kun halvalla sai - vaikka en yhtään tiennyt, mihin niitä käyttäisin. No, nyt on kesä ja aurinko kirjottuna nappeihin ja nappinauha koristamassa uutta lierihattua.




Ja hei, kesäähän on vielä jäljellä - ja toivottavasti aurinkoisia kesäpäiviäkin!

perjantai 6. marraskuuta 2015

Haastetta ja historiaa


Sain jo hyvän aikaa sitten Liebster award -haasteen Rouva Hyrskynmyrskyltä - kiitos vielä haasteesta! Haasteen sääntöjen mukaan haastettu vastaa haastajan esittämiin kysymyksiin, haastaa sitten uusia alle 200 lukijan blogeja ja laatii näille haastamilleen uudet kysymykset. Haaste näyttää viime aikoina kiertäneen ahkerasti jo monissa blogeissa, joten tartun vain sen alkuosaan, eli haastajan esittämiin kysymyksiin.

Ja jottei postaus nyt ihan kässykuvattomaksi jäisi, ajattelin
Rouva Hyrskynmyrskyn esittämien kysymysten ja omien vastausteni lomaan tallentaa samalla vähän kässyilyhistoriaani, eli muutaman - vaikkakin harmillisen kehnon - kuvan joistakin vanhoista kässyistäni ajalta ennen blogia.

1. Jos olisit eläin, olisitko karhu, kettu vai susi
 Kettu - varmaankin siksi että siitä tulee mieleen se Pikku Prinssin viisas kettu.


2. Onko sinulla eläimiä, mitä
Meillä on pieni koira, iloinen, suloinen ja sosiaalinen tapaus, aina mukana kaikessa.

3. Mitä teit puutarhassa viimeksi  
Ihailin ja ihmettelin sitä, miten paljon erilsia keltaisen ja vihreän sävyjä pihalta löytyy vielä marraskuun alussa.


5. Mitkä kolme elämänarvoa ovat sinulle tärkeintä
Perinteiset hyvyys, totuus ja kauneus - hyviä tavoitteita edelleenkin!

6. Oletko auttanut sinulle vierasta ihmistä niin, että hän sen tietää
Hmmm- enpä osaa sanoa.

7. Oletko toiveammatissasi
Päädyin aikanaan toiveammattiini ja olen onnekseni saanut jo vuosia työskennellä samalla alalla - tosin kiinnostuksen kohteiden vaihtuessa aina erilaisissa työtehtävissä ja - paikoissa.


8. Onko sinulla haaveita, mitä
Kyllä - haaveilu tekee hyvää! Olisi kiva voida paneutua täysipäiväisesti kässyharrastuksiin :)


9. Minkä kirjan luit viimeksi
Taisi olla jokin työhön liittyvä opus.

10. Jos harrastat käsitöitä, mitä et ole kokeillut koskaan, jos et, mitä haluaisit kokeilla
Kaikenlaista on tullut vuosien varrella kokeilluksi ja paljon on vielä kokeilematta - ensimmäisenä noista kokeilemattomista tulee jostakin syystä mieleen tuftaus! Pitäisköhän sitä kokeilla.

11. Paljonko päivästäsi olet tietokoneella
Vähemmän olisi parempi :) 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kalajuttuja

Säiden viiletessä tuli kiire kaivaa esiin viime keväänä aloittamani pipo kalamiehelle. Hauska malli löytyi Ravelrystä. Lanka on Sandnes Garnin pehmeää Lanett Babyullia, joka on 100% merinovillaa. Pipo on neulottu KnitPron Karbonz-puikoilla (3,25 mm), alkuun pyöröpuikoilla ja päälaella sukkapuikoilla. Olen vannoutunut nelikulmaisten puikkojen suosija, mutta kyllä näillä Karbonzeillakin oli mukava neuloa, puikot tuntuvat kevyiltä ja puikkojen materiaalin ansioista silmukat luistivat, mutta pysyivät kuitenkin hyvin puikoilla. Kirjoneulekäsialassa on kyllä vielä toivomisen varaa!


Ja kalamieshän tarvitsee tietysti myös kalapäiväkirjan! Pistäydyn silloin tällöin työpaikan lähellä olevassa Tigerissa ja jokin aika sitten siellä osui silmiin jotakin, jota olen taannoin ristipistoilemieni laatikoiden jälkeen tiennyt suorastaan tarvitsevani - kirjailtavia vihkoja! Pahville pistelyssä on jotakin tosi nostalgista: muistan lapsena kirjailleeni sellaisia valmiiksi piirrettyjä ompelukuvia, prinsessoja, prinssejä, linnoja ja muita pienen tytön mielestä ihania asioita. Mahtaako joku muu vielä muistaa noita ompelukuvia - tai ehkäpä niitä on vieläkin saatavana.

Itse kaiverretulla kalaleimalla leimatut kalat pääsivät/joutuivat kalalangalla kirjailtuun verkkoon - ja muutama ui sen ulkopuolellekin - kalapäiväkirjan kantta koristamaan (kaiverrusmateriaalina tämä).


Ja kalateemalle on tulossa vähän vielä jatkoakin: puikoilla on samaan teemaan sopivat villasukat.
Sumuista syyssuunnuntaita ja aurinkoisempaa  alkavaa viikkoa!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Huopa-applikointia ja kirjontaa

Rikkinäinen puhelin. Siitä se lähti. Tai oikeastaan sen tilalle takuuna saamastani upouudesta puhelimesta, joka tietysti on eri kokoinen kuin se vanha. No tottakai uusi puhelin tarvitsi uuden pussukan.

Huopakirjontaa ja -applikointia kokeilin jo aiemmin neulakirjassa ja neulatyynyssä, silloin käytössä oli askarteluhuopaa. Kännykkäpussin ompelin 3 mm:n paksuisesta oikeasta villahuopalevystä ja kaupunkimaisema on koottu 1 mm:n paksuisesta villahuopalevystä leikatuista kuvioista. Pussin toiselle puolelle kirjoin nimikirjaimet. Talojen ompeluun ja kirjontaan on käytetty muliinilankaa. Nahkalenkkiin käyttämäni materiaalit löytyivät korutavikkeista: nahkarannekoruihin hankkimaani punaista nahkanauhaa ja lukko, josta käytin tähän toisen puolikkaan - eiköhän se toinenkin puolikas paikan löydä.

Syksyn myötä puuvillalangat - ja ne keskeneräiset puuvillalankatyöt - on pantu sivuun ja villalangat kaivettu esiin. Niin se tuntuu olevan jokaisena syksynä. Ja syksyn ensimmäiset sukat on jo puikoilla. Ihanaa - vielä vähän kesäistä - viikonloppua!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Avainlenkit ranteeseen

Tilasin joitakin aikoja sitten paksua villahuopalevyä suunnitteilla olevaa projektia varten ja samasta paikasta löytyi avainlenksuaihioita - valmiiksi leikatut huopasuikaleet ja niihin sopivat metalliosat - vain koristelua vailla! Siinä ei mitään myyntipuheita tarvittu, kun lenksut olivat jo sujahtaneet ostoskoriini. Tiesin heti, että ne saisivat koristuksekseen villakirjontaa - jos noin paksuun huopaan vain pystyisi kirjomaan. Ja pystyihän siihen. Villahuopa on paksuudeltaan kolmemillistä ja avainlenkit ovat siis tuollaisia ranne-mittaisia.



Minua ovat viime aikoina kovasti inspiroineet Karin Holmbergin hauskat ja taidokkaat kirjomukset. Vaalean avainlenkin kukkakirjonta on mukaelma hänen pyyhkeeseen kirjomastaan kukkaköynnöksestä, jonka malli löytyy Koristele kirjomalla -kirjasta. Siitä löytyy paljon muitakin ihania kirjomuksia ja ideoita, samoin kuin muistakin hänen kirjoistaan.



Monissa käsityöblogeissa on näkynyt  nimikoimislappuja, joilla tekijät ovat nimikoineet työnsä. Sellaisia löytyy nyt minunkin käsityötarvikkeistani ja ensimmäiset niistä pääsivät heti näihin avainlenksuihin - kiitos siis vinkistä kanssabloggaajat!

lauantai 24. elokuuta 2013

Villapaitaa uusiokäytössä

Villapaita (miehen, ei oma :) joutui pesukoneeseen kuumaan lämpötilaan kaksi kertaa, ensimmäisen vahingossa ja toisen tarkoituksella. Kun siis villapaita oli kertaalleen jo kutistunut, se sai vielä toisen kuuman pesun ja lopputuloksena oli mukavan tiivis huopunut neulos. Osa hihoista pääsi heti uusiokäyttöön:

 




Ensimmäisen rannekkeen kirjontamalli syntyi siinä samalla kun työ eteni, varsinainen kirjominen kun piti päästä aloittamaan heti, kun materiaalit olivat kasassa. Toiseen rannekkeeseen oli tarkoitus kirjoa samanlaiset kuviot, mutta se ei sitten ollutkaan ihan helppoa, joten oli tyytyminen vain suurinpiirtein samanlaisiin. Villapaita on palmikkoneuletta ja neulepinnan epätasaisuus toi kirjontaan omat hankaluutensa - vai pitäisikö nyt sanoa haasteensa.

Rannekkeet kaipasivat mielestäni virkattuja reunuksia ja onneksi varastoista löytyikin viime talvena neulotun huivin jämälangat, juuri sopivan ohutta lankaa tähän tarkoitukseen.



Villakirjontaa on kyllä varmasti tulossa lisääkin - siitä villapaidastakin kun on iso osa vielä jäljellä.
Niin - ja se viime talvena neulottu huivi on siis tällainen (malli - Ishbel - löytyi Ravelrystä ja lanka on Schoppel-Wollen Lace Ball -lankaa):




Lieneekö lähestyvän syyskuun ja hämärtyvien iltojen syytä kun villalangat tuntuvat taas niin houkuttelevilta!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kesä eli suvi

Tyynyjähän ei voi olla liikaa - vai voiko? Kaivoin kangasvarastoista esiin iloisenkirjavia jämäkankaita uutta tyynynpäällistä varten. Ja kun kirjontaintoakin riittää, ajattelin vielä kirjoa tyynyyn jotain kivaa kesäistä näin loman päätteeksi. Siispä Google avuksi. Ensimmäinen tulos hakusanalla kesä oli Wikipedian määritelmä, joka alkoi sanoilla kesä eli suvi. Sehän oli siinä!




Yhtä kangasta oli jäljellä vähän isompi pala, joten siitä tuli tyynyyn toinen puoli. Se sai koristeekseen etupuolen tilkkukankailla päällystetyt napit.



Kesä jatkuu ja tyynylle on vielä käyttöä pihakeinussakin - talvella tätä katsellessa voi sitten muistella näitä ihania kesäisiä elokuun päiviä.

perjantai 2. elokuuta 2013

Kangasmaalausta ja kirjontaa

Viime viikko kului kesäreissussa Itä-Suomea kierrellessä. Käsitöitä oli kyllä mukana, mutta niitä en ottanut reissun aikana edes esille. Tällä viikolla on ollut ohjelmassa mehustamista ja säilöntää ja metsän antimiakin on ehditty vähän kerätä. Kantarellit kannettiin kotiin korissa, vadelmat vatsassa - niinhän vadelmat parhaimmalta maistuvat!



Käsityötkin olen kesäreissun jälkeen ottanut esiin ja valmistellut ennen reissua aloitettuja juttuja. Näissä olevat kuviot on ensin maalattu kangasväreillä ja sen jälkeen reunustettu kirjomalla. Kirjonta on tehty pääasiassa ketjupistoilla.

Riippumaton laiskottelija kaipasi pään alle tyynyä:




Myös pussit on tehty ihan tarpeeseen, niiden avulla on tarkoitus saada järjestystä aikaiseksi isompaan matkakassiin.


Viimeisen pussin orvokkikimppu on tehty sapluunan avulla, siinä ei ole kirjontaa ja kiristysnauhan sijaan pussin voi sulkea vetoketjulla, nauhalenkit ovat tässä vain ripustamista varten.



Kesäloma alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi kesä jatkuu vielä - elokuun ensimmäiseksi viikonlopuksi on tänne Etelä-Suomeen luvassa aurinkoista ja lämmintä säätä.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Varjoinen pöytä

Ja pöydässä uusi liina. Liinan kirjomisen olen tosin aloittanut jo aikoja sitten, mutta kirjomisinto taisi silloin lopahtaa kesken. Nyt krassien kukkiessa innostuin kaivamaan liinan taas esiin. Oma osuutensa taisi olla silläkin, että monet kesät ulkona viettänyt pikkupöytä on alkanut näyttää aika apealta ja kaipasi iloisempaa ilmettä. Ja samoin kyllä sen kaverina olevat tuolit - pitäisi varmaan kaivaa maalit ja pensselit esiin.



Liinan keskellä olevat applikoinnit olin saanut valmiiksi jo aiemmalla kirjontarupeamalla, nyt oikeastaan vain viimeistelin liinan kirjomalla kulmien kuviot. Applikoinneissa olen käyttänyt erilaisia jämätilkkuja ja kirjonnat on tehty ketjupistoilla ja muutamalla solmupistolla. Liina oli ostettaessa jo valmiiksi huoliteltu ja revinnäisraidatkin olivat siinä valmiina.


Nyt voisi sitten istahtaa varjoiseen pöytään vaikka lueskelemaan - tai sitten kirjomaan jotakin uutta.

torstai 9. toukokuuta 2013

Oh deer!

Kaupan aletangolta löytyi taannoin tosi edullisesti pari valkoista ihan tavallista puuvillaista t-paitaa, joista toinen pääsi heti käsittelyyn:


T-paitaa koristaa nyt komeasarvinen peuranpää. Se on ensin piirretty paitaan haihtuvajälkisellä tussilla ja sen jälkeen kirjottu yksinkertaisesti tikkipistoilla. Lankana käytin monisävyistä harmaata muliinilankaa. Jossakin kohdassa näkyy vielä kirjontatussin violettia viivaa, mutta eiköhän se ajan mittaan häviä.

Ja ei - en ole itse taiteillut peuran kuvaa, se löytyi Urbanthreadsin valikoimista.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Huopaa ja kirjontaa

Odottelen postinkantajan pudottavan postiluukusta ihan lähipäivinä kirjekuoren, jossa on nippu erivärisiä huopalevyjä, villaisia sellaisia. Mutta kärsimätön kun olen, en malttanut odotella niitä, vaan piti vähän jo kokeilla varastoista löytyneillä tekokuituisilla askarteluhuovilla. Kokeilun tuloksena valmistui neulakirja ja neulatyyny.

Neulakirjan isommat kukkakuviot on tehty kuvioleikkurilla, pienemmät kukat ja lehdet on leikattu vapaalla kädellä. Kukkien ja lehtien väleihin on ommeltu tuollaisia vapamuotoisia koukeroita.


Myös neulatyynyn kukat on leikattu kuvioleikkurilla.





Ihan käyttökelpoiset kokeilut - ja on niille villahuovillekin suunnitelmia olemassa, nyt täytyisi vain malttaa odottaa...