lauantai 24. elokuuta 2013

Villapaitaa uusiokäytössä

Villapaita (miehen, ei oma :) joutui pesukoneeseen kuumaan lämpötilaan kaksi kertaa, ensimmäisen vahingossa ja toisen tarkoituksella. Kun siis villapaita oli kertaalleen jo kutistunut, se sai vielä toisen kuuman pesun ja lopputuloksena oli mukavan tiivis huopunut neulos. Osa hihoista pääsi heti uusiokäyttöön:

 




Ensimmäisen rannekkeen kirjontamalli syntyi siinä samalla kun työ eteni, varsinainen kirjominen kun piti päästä aloittamaan heti, kun materiaalit olivat kasassa. Toiseen rannekkeeseen oli tarkoitus kirjoa samanlaiset kuviot, mutta se ei sitten ollutkaan ihan helppoa, joten oli tyytyminen vain suurinpiirtein samanlaisiin. Villapaita on palmikkoneuletta ja neulepinnan epätasaisuus toi kirjontaan omat hankaluutensa - vai pitäisikö nyt sanoa haasteensa.

Rannekkeet kaipasivat mielestäni virkattuja reunuksia ja onneksi varastoista löytyikin viime talvena neulotun huivin jämälangat, juuri sopivan ohutta lankaa tähän tarkoitukseen.



Villakirjontaa on kyllä varmasti tulossa lisääkin - siitä villapaidastakin kun on iso osa vielä jäljellä.
Niin - ja se viime talvena neulottu huivi on siis tällainen (malli - Ishbel - löytyi Ravelrystä ja lanka on Schoppel-Wollen Lace Ball -lankaa):




Lieneekö lähestyvän syyskuun ja hämärtyvien iltojen syytä kun villalangat tuntuvat taas niin houkuttelevilta!

16 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihanat rannekkeet!

Aarrerasia kirjoitti...

Ihanat rannekkeet. Keräävät varmasti paljon ihastusta mailla ja mannuilla kulkiessasi. :) Ja upea huivi!

Laura kirjoitti...

Tuli kyllä ihanat! <3

Mari kirjoitti...

Upeat! Tuollaisia minäkin käyttäisin mielelläni :)

mustakissa kirjoitti...

Aivan mahtavat!

Emma kirjoitti...

Oi että, upeat! Siulla pysyy neula kädessä :)

sinisukka kirjoitti...

Löysin tämmöisen hienon blogin :D Aivan ihanan herkulliset rannekkeet!!! Loistavaa, kun käytät runsaasti värejä! Poikkean toistekin :D

Auli kirjoitti...

Todella hienot rannekkeet: Vau!

Pitko kirjoitti...

Aivan mahtavan upeat rannekkeet! Virolais-kalevalaisia vaikutteita? :D

Peppi kirjoitti...

Oi EI miten UPEAT! Ihanan iloiset ja väirkkäät!

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Kauniin kansallisromattiset rannekkeet!

Riitu Mäntyniemi kirjoitti...

Sinulla näitä ideoita riittää ja taitoa toteuttaa. Ihana huivikin!

Jonsku kirjoitti...

Niin niin niin kauniit! Upeasti tehty!

Uutar kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista!

Pitko: Villakirjontakuvioiden virikkeet ovat suomalais-ruotsalais-saamelaisia: perinteistä suomalaista peittokirjontaa, ruotsalaista villakirjontaa ja koristenauha on se saamelainen osuuus.

Sinisukka: kiva, että löysit blogini, tervetuloa pistäytymään uudelleenkin!

Jokke kirjoitti...

Oi miten sievää!

Uutar kirjoitti...

Kiitos Jokke :)