Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyyhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyyhe. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. elokuuta 2015

Pikkutuunauksia - tukkupiinauksia

Ei vaan, ei mitään piinauksia, vaan juuri sopivaa hommaa loman - vaan ei onneksi vielä kesän - viimeisille päiville. Olen silloin tällöin ostanut jemmaan erilaisia pyyhkeitä ja tyynyliinoja ajatuksena tuunailla niitä sitten joskus itsevirkatuilla pitseillä. Ja kun paikallisessa kangaskaupassa osui silmiin juuri oikean värisiä puuvillalankoja, niin pari Ikean pyyhettä sai somistuksekseen vaaleanpunaiset pitsit.



Lanka on Madame Tricote Parisin Almina -lankaa - minulle ihan uusi, mukava tuttavuus. Lanka on kiva virkattava, se on riittävän tiukkakierteistä ja pinta on kauniin kiiltävä. Koukkusuositus on 2,5 - 3, mutta virkkailin kyllä selvästi pienemmällä koukulla. Ensimmäistä kerrosta varten pistelin aika paksulla teräväkärkisellä neulalla kankaaseen reikärivistön. Ensimmäisen kerroksen virkkaamiseen käytin pientä koukkua, joka meni helposti kankaan läpi. Sen jälkeen vaihdoin isompaan koukkuun - joka sekin oli selvästi suositusta pienempi, eli 1,75.


Jo aiemmin kesällä virkkailin pariin tyynyliinaan yksinkertaiset reunukset Novitan Kotiväki Kartano -langasta, jota oli varastoissa pussukoiden, pyyhkeen ja hiuspantojen virkkauksen jäljiltä. Vasta nyt sain aikaiseksi viimeistellä virkkaukset, eli päätellä langanpäät.

                

Näihin tyynyliinoihin on pitsivirkkausta varten ommeltu ensin reunaan pykäpistorivi ja sen jälkeen  jatkettu virkkaamalla. Periaatteessa ihan hyvä systeemi, mutta lankoja tulee pääteltäväksi aika paljon, koska kovin pitkää lankaa ei voi kerralla neulansilmään laittaa. Tuo pyyhkeissä käytetty rei'ityssysteemi on huomattavasti näppärämpi, pääteltävien lankojen määrä per pyyhe on tasan kaksi: yksi pitsin alussa ja yksi lopussa.


Vielä on pari Ikean pyyhettä pitsejä vailla ja taidankin vielä tänä iltana telkkarin ääressä aloitella niiden virkkaamisen. Kunhan olen ensin pystynyt päättämään, virkkaanko toiseen vihreän ja toiseen vaalenpunaiseen pitsin, vai kumpaankin vihreän - vaiko sittenkin molempiin vaaleanpunaisen.


Niitä elokuun helteitä odotellessa hyvää viikonloppua toivottaen,

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kesä ja kirjomukset

Vihdoin se kesä tuli ja lämpö ja auringonpaiste ja on voinut istuskella ulkona tekemässä kässyä - kyllä tätä on odotettu!


Osuin kauan, kauan sitten kangaskaupan tilkkulaarissa erivärisiin vohvelikankaan paloihin - tietysti melkein ilmaisiin - joten ne oli silloin ihan pakko ottaa mukaan. Olen jo aiemmin käyttänyt pari palaa pyyhkeiksi, mutta loput palat ovat joutuneet odottamaan käyttöön pääsyä. No nyt vohvelikirjonta tuntui juuri sopivan leppoisalta ulkokässyltä, joten kaivoin kankaat esiin ja asettauduin kankaineni ja lankoineni ulos kirjomaan. Ja voi että on ollut ihanaa!

 
Kirjontaseuralaiseni valitsi varjoisamman paikan ja keskittyi toisenlaisiin hommiin.


Kun kangaspalat ovat paloja, ne ovat sen kokoisia kun ovat, eli niihin piti ommella vähän lisuketta, jotta niistä saisi kivamman mallisia pyyhkeitä - samoin kuin noihin aiemmin tekemiini pyyhkeisinkin on ommeltu. Omista varastoista ei löytynyt mitään sopivaa lisukekangasta, mutta pääsin penkomaan sisaren kangasvarastoja ja sain mukaani, paitsi ison kasan juuri sopivaa keltaista kangasta, myös pari muuta, kaikki Marimekkoa - kiitokset vielä niistä!



Oi tätä ihanaa kesää - ja kesälomakin vielä kokonaan edessä!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Hyvin pyyhkii!

Loman alkajaisiksi aloitin yksinkertaisen ja melkeinpä puuduttavan yksitoikkoisen virkkaustyön, jonka edetessä ajatuksetkin pääsivät lomalle. Pyyhe on virkattu Novitan puuvillalangoista 1,75 numeron koukulla ja samoista langoista on tehty raitakoristeet pyyhkeen päihin. Lanka on muuten samaa kuin aimmin virkkaamassani pinkki-harmaassa ketjupussukassa. Pyyhe on vohvelivirkkausta, josta tulee mielestäni kaunis pinta paitsi oikealle, myös nurjalle puolelle. Pyyhkeen koko on 58 x 36 cm ja virkkaus eteni ohuesta langasta ja pienestä koukusta huolimatta melko sutjakasti. 


Ja siitähän se sitten lähti - loma!