lauantai 1. elokuuta 2015

Pikkutuunauksia - tukkupiinauksia

Ei vaan, ei mitään piinauksia, vaan juuri sopivaa hommaa loman - vaan ei onneksi vielä kesän - viimeisille päiville. Olen silloin tällöin ostanut jemmaan erilaisia pyyhkeitä ja tyynyliinoja ajatuksena tuunailla niitä sitten joskus itsevirkatuilla pitseillä. Ja kun paikallisessa kangaskaupassa osui silmiin juuri oikean värisiä puuvillalankoja, niin pari Ikean pyyhettä sai somistuksekseen vaaleanpunaiset pitsit.



Lanka on Madame Tricote Parisin Almina -lankaa - minulle ihan uusi, mukava tuttavuus. Lanka on kiva virkattava, se on riittävän tiukkakierteistä ja pinta on kauniin kiiltävä. Koukkusuositus on 2,5 - 3, mutta virkkailin kyllä selvästi pienemmällä koukulla. Ensimmäistä kerrosta varten pistelin aika paksulla teräväkärkisellä neulalla kankaaseen reikärivistön. Ensimmäisen kerroksen virkkaamiseen käytin pientä koukkua, joka meni helposti kankaan läpi. Sen jälkeen vaihdoin isompaan koukkuun - joka sekin oli selvästi suositusta pienempi, eli 1,75.


Jo aiemmin kesällä virkkailin pariin tyynyliinaan yksinkertaiset reunukset Novitan Kotiväki Kartano -langasta, jota oli varastoissa pussukoiden, pyyhkeen ja hiuspantojen virkkauksen jäljiltä. Vasta nyt sain aikaiseksi viimeistellä virkkaukset, eli päätellä langanpäät.

                

Näihin tyynyliinoihin on pitsivirkkausta varten ommeltu ensin reunaan pykäpistorivi ja sen jälkeen  jatkettu virkkaamalla. Periaatteessa ihan hyvä systeemi, mutta lankoja tulee pääteltäväksi aika paljon, koska kovin pitkää lankaa ei voi kerralla neulansilmään laittaa. Tuo pyyhkeissä käytetty rei'ityssysteemi on huomattavasti näppärämpi, pääteltävien lankojen määrä per pyyhe on tasan kaksi: yksi pitsin alussa ja yksi lopussa.


Vielä on pari Ikean pyyhettä pitsejä vailla ja taidankin vielä tänä iltana telkkarin ääressä aloitella niiden virkkaamisen. Kunhan olen ensin pystynyt päättämään, virkkaanko toiseen vihreän ja toiseen vaalenpunaiseen pitsin, vai kumpaankin vihreän - vaiko sittenkin molempiin vaaleanpunaisen.


Niitä elokuun helteitä odotellessa hyvää viikonloppua toivottaen,

9 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kauniita! Tämäkin on minulla tehtävälistalla, mutta miten minusta tuntuu että valmista ei tule koskaan...

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita ihan kaikki! T:Ikka

Käsityökaista kirjoitti...

Hyvän näköisiä ovat ja pitsit liittävät eri kuosit yhteen.

Eila kirjoitti...

Tosi nättejä tuli pyyhkeistä ja tyynyliinoista ja kiva systeemi virkata ne kiinni.

One Little Ragdoll kirjoitti...

Kivoja reunuksia, tosi kauniita. Itsekin olen ähkinyt vastaavien asioiden kanssa, yritin kerran fleecepeitteeseen, mutta jätin kesken kun en hoksinut tuota neulalla rei'ittämistä :) Kiitos siis vinkistä!

Uutar kirjoitti...

Kiitos, näitä oli kyllä kiva virkkailla!

Mersiii kirjoitti...

Blogihaaste sinulle :) http://northsideluck.blogspot.fi/2015/08/blogihaaste.html

inkeri kirjoitti...

Blogihaaste Sinulle:http://langasta.blogspot.fi/2015/08/sain-haasteen.html
Nyt vasta huomasin, että oli juuri saanut saman haasteen.

Uutar kirjoitti...

Kiitos Pitko kommentista - sähläsin kommenttilootan kanssa ja se hävisi jonnekin :(. Mutta siis: minustakin nämä ovat somat :)
Ja kiitos Mersiii ja Inkeri haasteista olen tosi huono ja saamaton niiden kanssa, mutta katsotaan tuonnempana...