perjantai 21. syyskuuta 2018

Vihdoinkin valmis!

Kesän alussa otin keskeneräisten kasasta esiin vuosia vanhan neuletakintekeleen. Neuleen takakappaletta oli neulottuna parikymmentä senttiä ja ilmeisesti jotakin olin jo purkanutkin, koskapa puolen kerän verran lankaa oli kiharalla. Mallia ei ollut eikä oikein tarkkaa mielikuvaakaan, millaisen neuletakin olin ajatellut tehdä. Lankaa oli muistaakseni kymmenisen 50 gramman kerää - mahtaakohan samaa bambulankaa enää olla edes saatavana. Päätin jatkaa jo aloitettua helppoa pitsineuletta ja neuloa mahdollisimman suoran ja yksinkertaiseen mallin. Jännitin koko neulomisen ajan, riittääkö lanka vai loppuuko kesken. No riitti se ihan just ja just, ja jäljellekin jäi noin kaksi metriä!





Kiinnitykseen käytin pitkään hilloamani joskus Eurokankaasta ostetun valkoisen monireikäisen napin, johon mahtui juuri sopivasti yksi Norwich-stitch (tietysti, koska meidän koira-perheenjäsenemme on Norwich - tarkemmin siis Norwichin terrieri). Toinen samanlainen nappi on vielä odottamassa sopivaa paikkaa.



Neuletakki on kuvattu elo-syyskuun vaihteessa Viron reissulla Pärnussa. Ihana kaupunki, paljon katseltavaa ja nähtävää - ja löytyihän sieltä tietysti vähän villalankaa ja pellavaakin mukaan!

12 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kaunis neuletakki! Tuollaiset v-aukkoiset on ihan parhaita käytössä.

HennaMar kirjoitti...

Onpa hauska nappi ja sen kiinnitys.

Sari kirjoitti...

Ihana tuo nappi! En ole ikinä nähnyt tuollaisia. Neuletakki on kokonaisuudessaan mukavan keveän näköinen :)

Uutar kirjoitti...

Kiitos! On aina kiva saada keskeneräisiä valmiiksi!

Emma kirjoitti...

Sievä takki, ja lankaakin jäi ruhtinaallisesti :D Kaunis nappi on kirsikka kakun päällä!

Uutar kirjoitti...

Iloinen kiitos! Ei tarvitse miettiä, miten tämän projektin jämälangan käyttäisi :)

Anonyymi kirjoitti...

Nätti villatakki ja aivan ihana tuo nappi. En ole tuollaisia nähnyt koskaan. Sehän on kuin koru :)
t. Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos Maria! Juu, tämä nappi oli niitä juttuja, jotka on pakko ostaa, vaikka ei ostaessaan yhtään tiedä, mihin sen käyttäisi :)

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Kaunis takki ja aivan ihana nappi.

Uutar kirjoitti...

Kiitos Riitu!

Villa Pipo kirjoitti...

Niin kaunis ja ihanan keveä<3

Uutar kirjoitti...

Kiitos <3