keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Kukkamatto

Vuoden tässä kohdassa ja kesäloman ollessa jo ihan lähellä, työpäivän jälkeen on mukava rentoutua
- kuinkas muuten kuin virkkauksen parissa. Ja välillä jotakin muuta kuin kalalankaa. Kauan sitten virkkaamiini lankakoreihin ja rahin päälliseen käyttämästäni luonnonvalkoisesta trikookuteesta oli jäljellä valmiiksi kerittynä vielä pieni kerä, ja paksuhkoja kirjavia puuvillalankojakin oli aiemman jämälankaprojektin jälkeen jäänyt pussin pohjalle. Ja kun makuuhuoneen ovensuussa vielä oli tarvetta pienelle kynnysmatolle, niin siitähän se sitten lähti.


Värien vaihtumiskohtiin on ommeltu saman värisiä, mutta vähän ohuemmista puuvillalangoista virkattuja pieniä kukkia. Enemmänkin noita kukkia syntyi ja muutaman lehdenkin ehdin virkata, mutta en sitten osannutkaan päättää olisiko matto kivamman näköinen enemmän vai vähemmän kukkivana. Asia jäi harkintaan.


Tietokoneen uumenista löytyi kuva lankakorista, rahin päällisestä ei taida kuvaa ollakaan.  Kudetta on muistaakseni vielä vähän lisääkin, mutta se on kyllä niin tuhannen sykkyrällä, että selvittäminen vaatii sopivan hetken lisäksi sopivan mielentilan - ja ehkä lasillisen sopivaa juomaakin.


Aurinkoisempaa ja lämpimämpää juhannussäätä ja lomaa odotellessa - virkkaamisiin!

9 kommenttia:

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

Söötti matto, mie tykkäsin enemmän kukkivana:=)

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Ihanan pirteä matto. Kyllä siihen lisääkin kukkia mahtuisi, mutta noinkin kaunis.

Jonsku kirjoitti...

Iik, ihana! Minä tykkäisin juuri tuollaisena. Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta sinulle!

Pitko kirjoitti...

Kukkia, kukkia, enemmän kukkia! :D Todella söpö matto!

Jokke kirjoitti...

Virkkaamisiin! Ihanainen kesämatto.

Elina kirjoitti...

Mielettömän suloinen matto! Nuo kukat ovat ihania.

Riitu Mäntyniemestä kirjoitti...

Kiva matto, tuo värien vaihtumiskohdan kukkaset on tosi hyvä idea ja kukkasiakin on makuuni just tarpeeksi:)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun söpö matto. Kukat on tosi hyvä idea. Mukavaa lomaa!
T: Maria

Uutar kirjoitti...


Kiitos! Matto taitaa vastedeskin kukkia ihan tuollaisenaan makuuhuoneen kynnyksellä, loput kukat - ja muutama uusikin - saavat kukkia toisessa paikassa :)
Maria: mukavaa ja rentouttavaa lomaa sinulle!