tiistai 9. elokuuta 2016

Hakaneuloja hopeasta

Aiemmin kesällä lomareissua odotellessa hurahdin värkkäämään hakaneuloja hopeasta. Ajatus hopeisista hakaneuloista lähti kauan sitten tekemistäni yksinkertaisista neuloista, jotka tulivat vastaan korutarvikkeita penkoessani. Ja sen jälkeen inspiraatiota vauhditti vielä kierros Pinterestissä. No, hakaneulojen värkkääminen olikin niin kivaa puuhaa, että ensimmäisen jälkeen tein vielä toisen. Ja sitten vielä yhden - ja vielä yhden, ja vielä yhden. Kaiverruksilla ja ilman. Ensin pienempiä ja viimeisinä vähän isompia.





Pienimmän hakaneulan pituus on vähän yli neljä senttiä ja isoimman vähän vaille seitsemän senttiä.



Näitä ensimmäisiä hakaneuloja tehdessä oli mielessä ne tavalliset ihan perinteiset hakaneulat.Toisen pituus on viisi senttiä ja toisen viisi ja puoli senttiä.



Nurjalta puolelta neulat näyttävät tältä:



Viimeiset ja isoimmat hakaneulat on ajateltu huivitarkoituksiin, mutta sopinevat ihan sellaisenaankin vaikka villapaidan koristukseksi.



Ja vielä ne korumateriaalilootasta löytyneeet vanhat neulat:


Kiillotusrummussa pyörii jo jotakin reissun innoittamana valmistunutta ja lisää on tekeillä. Keskeneräiset virkkaukset ja neulomukset saavat vielä vähän aikaa odottaa.

13 kommenttia:

Aurinkokujalla kirjoitti...

Tosi kivan näköinen tuon neuleen kanssa.
Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

Mamma A. kirjoitti...

On tosi kauniita!En ole tullut ajatelleeksi,että hakaneulojakin voisi tehdä itse ja vieläpä noin upeita.Oletko ajatellut tehdä myyntiin asti?

Ingi kirjoitti...

Kuinka kauniita! Itse käytän kyllä hakaneuloja neuletakin koristeena.

Jonsku kirjoitti...

Nostit kyllä hakaneulan aivan uudelle tasolle. Niin hienoja!

Jonsku kirjoitti...

Nostit kyllä hakaneulan aivan uudelle tasolle. Niin hienoja!

Pitko kirjoitti...

Paitsi kauniita myös käytännöllisiä! Antaa ihan uusia mahdollisuuksia kiinnittää vaatteita kauniilla tavalla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olen kirjoittamassa opinnäytetyötä liittyen blogeihin ja niiden käytettävyyteen. Tavoitteena on parantaa erästä ilmaista blogipalvelua ja siihen tarkoitukseen tarvitsisin blogia kirjoittavien henkilöiden apua. Toivoisin, että mahdollisimman moni blogin kirjoittaja kävisi täyttämässä alla olevan linkin kyselyn.
Kysely on helppo ja nopea täyttää ja siihen vastanneiden kesken arvotaan kaksi Finnkinon leffalippua!
https://goo.gl/forms/Kt7KtvQtGY60anes1

Kiitos avusta!
– Tiia Valtonen

Käsityökaista kirjoitti...

Tosi hyvän näköisiä, ihan vähän parempia kuin erään kesämekkoni helman muotoiluun käyttämäni ruostunut tavis :), siis ihan tavallinen hakaneula...

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Onpas kätevä hakaneula ja niin nätti. Sopii hyvin vaikka huivin kanssa.

Jaana kirjoitti...

Nyt katselen hakaneuloja ihan uusin silmin. Upeita!

Uutar kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Käytännöllisiä nämä ovat - ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen :)
Mamma Ankka: Kiitos - myytäväksikin voin kyllä tehdä - jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä blogissa näkyvän sähköpostin kautta.

Lene kirjoitti...

Voi miten hieno idea ja kaunis toteutus! Ovat kyllä ihania neuleiden kanssa!

Uutar kirjoitti...

Kiitos :)