lauantai 26. marraskuuta 2016

Ylhäältä alas - neuletakki

Valmis! Siinä se nyt on, ensimmäinen ylhäältä alas yhtenä kappaleena neulomani villatakki. Ihana, ihana malli: kun neule on valmis niin se on sitten valmis. Ei osien yhteen sovittamista ja ompelemista - vain lankojen päätteleminen ja ta-daa, se on siinä! Mä niin tykkään tästä!



Sain työkavereilta lahjakortin Snurreen (kiitos vielä, ihanat!) ja tiesin oikeastaan ihan heti, että haluan käyttää sen uuden opetteluun ja tehdä itselleni ylhäältä alaspäin neulottavan villatakin. Ohje löytyi Ravelrystä (Ankestrickin Whippet, long) ja lankavalintakin oli selvä saman tien: vaalean harmaata Tukuwoolia. Oikean koon arviointi ei ollut ihan helppoa, vaikka neuloin koetilkunkin - neuleen jonkinlainen sovittaminen kun oli mahdollista vasta, kun hartioita oli neulottu riittävän pitkälle. Ensimmäinen versio oli aivan liian suuri ja toinen liian pieni. Mutta kun sopiva koko löytyi, villatakkia oli tosi kiva ja joutuisakin neuloa. Ohje oli selkeä, mutta lisäysten ja silmukkamäärien kanssa piti kyllä olla tarkkana. Poikkesin ohjeesta sen verran, että hihoista jätin pitsiosuuden pois ja helman neuloin ilman lyhennettyjä kerroksia. Tukuwoolin lanka on ihanaa, neuloessa vähän rouheaa, mutta neule pehmeni ja tasaantui pesussa. Se myös vähän venähti pesussa - hihoista vähän liikaakin, joten niitä pitänee vielä lyhentää.


Tervetuloa vaan talvisäät - täällä ei nyt palella!

14 kommenttia:

mummo kirjoitti...

Ihana villatakki. Todella hieno, ottaisin mielelläni itsellenikin! Mukavaa viikonloppua!

Jaana kirjoitti...

Upea! Tukuwool sopii tuohon malliin niin hyvin.

Ingi kirjoitti...

Todella kaunis takki!

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Upea työ!

Helinä kirjoitti...

Hieno ja kätevä:-)

Pitko kirjoitti...

Kaunis toteutus nätistä mallista. :)

Zzz kirjoitti...

Oi jee, nätti ja kivan pitkä ja hyvä värikin. Lanka on minulle tuntematon...

Ostin viime jouluksi itselleni kirjan, jossa opastetaan saumattomaan neulomiseen, mutta enpä ole paljon ehtinyt siihen tutustua. Jossain välissä sitten...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköinen!
Kiva kun lahjakortille löytyi käyttöä, vaikka en minä sitä epäillytkään ;)
t. Maria

Sari kirjoitti...

Tyylikäs ja ihanan lämpimän näköinen :)

Uutar kirjoitti...

Kiitos! Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen - ja neulominenkin oli kivaa sitten kun oikea koko löytyi! Lahjakortista on siis ollut paljon iloa - neuletta suunnitellessa, neuloessa ja sitten vielä valmiina neuleenakin!

Maiju / Lempipäiväni tänään kirjoitti...

Ihana neuletakki, haaveilen tekeväni samantyylisen!

Uutar kirjoitti...

Kiitos Maiju! Tätä oli kiva neuloa - ja tykkään kyllä lopputuloksestakin:) Suosittelen!

Anonyymi kirjoitti...

Oliko tuo ohje myös suomeksi? En ole koskaan tilannut tuolta ohjeita...

Uutar kirjoitti...

Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! Ohje on englanninkielinen.