maanantai 12. elokuuta 2013

Rannekoruja

Pitkästä aikaa. Ja pitkästä aikaa koruja yleensäkin. Kesällä kun on kiva tehdä jotakin muutakin kuin istua korupöydän ääressä sisällä. Mutta nyt tuli inspis. Olen jo kauan ennen blogiaikaani tehnyt muutamia nahkanauhakoruja, esimerkiksi tällaisen, tällaisen ja tällaisen (tuolta Flickr-korualbumistani löytyy lisääkin koruja ajoilta ennen bloggaamista). Ja nyt tein siis paluun nahkakorujen pariin.

Nämä kolme rannekorua ovat varmaan yksinkertaisimmat tekemäni korut: nahkanauhaa ja magneettilukko, osat yhteen ja voilà -valmis! Nahkanauha on aika jykevää, vahvuudeltaan 10 x 6 mm.



Mustassa kolminkertaisessa rannekorussa (kuvattu edellisessä kuvassa olevan punaisen kanssa) oli jo ihan vähän enemmän tekemistä. Riipus on pieni, halkaisijaltaan vain noin 10 mm ja jostakin vanhasta lehdestä löytyi sopivan pieni ikkunan kuva riipukseen lasin alle laitettavaksi.



Kivirannekoru on lähes samanlainen kuin aiemmin tekemäni, mutta ei kuitenkaan ihan.



Jo ennen nahkakoruja valmistui hopeinen rannekoru/nilkkakoru. Korun kivet ovat valkoista lumikvartsia - kuva tosin on valitettavan kehno, eikä lumikvartsin kauneus siitä ikävä kyllä välity.


No niin, nyt on siis - jos ei nyt ihan syyskausi vielä - niin ainakin korukausi taas avattu!

5 kommenttia:

Kesänaapuri (@kesanaapuri) kirjoitti...

Ihanaa, kun osaat tehdä noin hienoja koruja, siitä syystä blogiasi aloin seuraamaan. Varsinkin tuo viimeinen on kaunis!

Jaana kirjoitti...

Upeita koruja kaikki!

Pitko kirjoitti...

Kauniita. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania nahkakoruja :) Ihana kun olet saanut pitkästä aikaa koruinspiraation.
t. Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos kaunis!