sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Seuraava virk-kuukausi

Toukokuussa alkanut virkkausinnostus vain jatkuu kesäkuussa - ja ehkä vielä aiempaakin innokkaammin! Virkkuri-kirja on ollut kyllä tavattoman inspiroiva ja innoittanut sittemmin kokeilemaan muunkinlaisia juttuja. Kun kirjovirkkaus alkoi sujua, saattoi välillä katsella muutakin kuin sitä meneillään olevaa virkkaustyötä. Ja kun olin aikani tuijotellut maton kuvioita virkkauspaikallani, ajattelin kokeilla, josko niitä onnistuisi virkkaamaan - ja onnistuihan se!

Pussukkaa viimeistellessä heräsi ajatus vetoketjun kiinnittämisestä virkkaamalla. Se kävikin aika helposti, kun ompeli vetoketjun reunoihin suunnilleen saman kokoisia ketjupistoja kuin pussukan reunan silmukat. Ja virkkaustahan voisi jatkaa tarpeen mukaan niin, että vetoketju jäisi vielä vähän enemmän reunojen sisäpuolelle. Pussukan hihnaksi kiinnittämääni keltaista nahkanauhaa olen hankkinut alunperin korutarkoituksiin, mutta se näytti mielestäni niin sopivalta tähän kelta-valko-mustaan pussukkaan, että pala nauhaa päätyi tähän tarkoitukseen.

Ja yhtä läheltä löytyi lisääkin malleja. Koripussukat on virkattu 12-säikeisestä kalalangasta, kuten edellinen matto-pussukkakin, koukku on numeroa 1,75. Koripussukoiden koko on 15 x 17 cm,  mattopussukka on hiukan isompi ja siihen on ommeltu vähän muotoa pohjaan. Keltainen, violetti ja harmaa kalalanka ovat Molla Millsin nimikkolankoja. Piano-pussukkaan käytin 18-säikeistä kalalankaa ja 2,5 numeron koukkua. Pussukan koko on 21 x 27 cm.

Ei varmaankaan mitään ainutlaatuisen omaperäistä, mutta ihan superkivaa! Virkkuri-kirjan mallejakin on edelleen sekä työn alla että suunnitteilla. Pilkkukassi on valmiiksi virkattu ja odottaa kokoamista kassiksi - ja kiva olisi virkata myös Pohjanmaa-laukku ja henkaritasku ja kokeilla kirjan optisia kuosejakin. Ja mikäs sen mukavanpaa aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänä kuin istua ulkona virkkaamassa!


11 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Nämä on kyllä niiin älyttömän ihania!!! Minäkin lainasin kirjastosta tuon kirjan, mutta kyllä mulla jää selailuasteelle vielä, katsotaan josko joskus hirviän kokeilemaan...

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Kätevä tapa kiinnittää vetoketju, pitääpä laittaa muistiin!

Jaana kirjoitti...

Nää on niin upeita! Keltainen sopii niin hyvin piristeeksi mustan ja valkoisen kanssa, ja tuo pianopussukka on ihana! Kalalanka on kyllä ehdottomasti minun suosikki näissä laukkuvirkkauksissa.

Pitko kirjoitti...

Ihania kuvioita ja hieno väriyhdistelmä keltaisen kanssa! :)

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Kyllä kannatti tuijotella maton kuvioita virkatessa, kertakaikkiaan ihana pussukka ja väritkin sopii täydellisesti! Kiitos vetoketjuvinkistä, tulen sitä käyttämään.

Jonsku kirjoitti...

Kerrassaan herkullisia pussukoita! Pianopussukka on ihan paras! Nerokas vetskarinkiinnitys on pistettävä ehdottomasti muistilokeroon ja kokeiluun. Sain taas monta pussukallista inspiraatiota täältä :) Kiitos!

Uutar kirjoitti...

Kiitos! Olen itsekin kyllä aika tyytyväinen tuohon vetoketjun virkkauskiinnitykseen:) Ja tuo kelta-valko-musta väriyhdistelmä on nyt ihan suosikkilistani kärjessä, joten sitä tulee varmaan käytettyä jossakin muussakin jutussa.

Anonyymi kirjoitti...

Ompa tosi nättejä kaikki! Ihania väriyhdistelmiä. Sulla on hyvä värisilmä :)
T: Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos Maria :)

sinisukka kirjoitti...

Hienoja, hienoja!!! En ole vielä treffannut kumpaakaan virkkuria, mutta tietenkin lehdissä nähnyt. Mainio tapa tuo vetskarin kiinnitys!!!

Uutar kirjoitti...

Kiitos Sinisukka! Olen nyt käyttänyt tätä vetskarin kiinnitystapaa muutamassa pussukassa - hyvin toimii ja on kyllä näppärä!