torstai 26. helmikuuta 2015

Nauhat käytössä

Edellisen postauksen lautanauhat on pätkitty, päätelty ja pantu paikoilleen. Pienet kananvarpaat linnunsilmien kanssa koristavat nyt kutojansa sääriä. Alennusmyynnistä löytyneet nilkkurit kaipasivat jatkokseen säärystimiä, jotka valmistuivatkin nopsasti tummanharmaasta 7 veljestä -langasta.  Yksinkertaiset tummat säärystimet taas kaipasivat jotakin koristetta kylkeensä. Lautanauha on päätelty toisesta päästä tupsulla ja toisesta päästä lenkillä ja ommeltu kiinni säärystimeen. Niinkuin Maikki Karisto Lautanauhat -kirjassaan opastaa, valmis lautanauha kannatti kastella ja pingottaa kevyesti, se tosiaan teki nauhasta pehmeämmän ja joustavamman ja nauha luontuu mukavasti neulottuun säärystimeen.

 
Lankavarastossani on jo hyvän aikaa pyörinyt muutama kerä vaaleanharmaata Sandnes Garnin Alfa-lankaa - ihanaa muhkeaa ja pehmeää villa-mohair -lankaa, jolle ei sen hankkimisen jälkeen sitten kuitenkaan ole oikein löytynyt sopivaa käyttökohdetta. Tässä jokin aika sitten kaivoin kerät esiin tavoitteena neuloa siitä lapaset - tai tumput, niinkuin meilläpäin on totuttu niitä nimittämään. Tiesin jo etukäteen, että lanka ei oikein huovu, mutta laitoin siitä huolimatta tumput valmistuttuaan hetkeksi pesukoneeseen pyörimään ja vähän neule siinä pyöriessään tiivistyikin. Lautanauhakoristeet saivat seurakseen vielä yksinkertaisen kirjotun kuvion. Kirjontakuvio löytyi  netissä olevasta ihanasta vanhasta kirjontakirjasta. Kirjassa on paljon kaikenlaisia kivoja malleja - mutkikkaita ja vähemmän mutkikkaita - joita tulee varmasti käytetyksi joissakin muissakin jutuissa.


Ulkolämpötilat näyttävät täällä Etelä-Suomessa päivästä toiseen plus-asteita ja sateetkin tulevat vetenä, joten näille talvisille villavarusteille ei taida enää ennen ensi talvea olla paljon käyttöä. Mutta ovatpa valmiina odottamassa seuraavan talven tuiskuja ja viimoja!
Kevättä odotellessa, hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua toivotellen,

12 kommenttia:

Jonsku kirjoitti...

Oolalaa, ihanat säärystimet! Odottelinkin jo, mihin kaikkialle kauniita nauhojasi käytät :)

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Ihanat! Nuo sinun nauhasi on niin kauniita ja aivan mahtava idea laittaa kaunis pirteä nauha säärystimeen katseenvangitsijaksi. Upeaa työtä:)

Jaana kirjoitti...

Kauniita yksityiskohtia! Tosi harmi, että tämä talvi oli näin tynkä. Ei taaskaan kerennyt neuloa puoliakaan mitä suunnitteli:)

Sude kirjoitti...

Tuohan onkin kekseliäs ja kaunis tapa käyttää nauhoja. Upeat nämä sinun lapasesi.

Pitko kirjoitti...

Hurjan hienoja neuleita nauhoineen! :) Etenkin säärystimet ovat aivan huiput!

Elina kirjoitti...

Onpa ihanat!

Anonyymi kirjoitti...

Oih, ihania. Noilla nauhoilla käsitöistä saa ihanan persoonallisen näköisiä :)
t. Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos :) Oli kiva saada nauhoja käyttöön - vaikka tänä talvena ei taidakaan enää noita tumppuja ja säärystimiä tarvita.

Jokke kirjoitti...

Kaunis nauha ansaitsee näkyvän paikan. Tuossa komeasti esillä.

Uutar kirjoitti...

Kiitos Jokke!

Sari kirjoitti...

Todella tyylikkäät säärystimet!Hieno tapa tuoda perinteitä tähän päivään.

Uutar kirjoitti...

Kiitos Sari :)