lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kukkariipus

Viimeaikojen helmeilyinnostus on saanut aikaan sen, että korutarvikkeita on tullut tarkastelluksi vähän niinkuin uusin silmin. Valkoisiin kukallisiin lasikapusseihin ihastuin aikanaan ne nähdessäni niin, että niitä piti hamstrata muutama erikokoinen ja -muotoinen, mutta vain tämä pieni pyöreä pääsi silloin käyttöön. Vähän isompi soikea kapussi pääsi työn alle nyt, kun keltavalkoiset helminauhat kaipasivat jotakin lisuketta - ja tällä kertaa jotakin muuta kuin tupsua.

Kapussin kehys on tehty hopeisesta pantalangasta ja kehyksen takaosaksi on muotoiltu millisestä hopealangasta pari lehteä. Etupuolella kimppu kukkia ja kääntöpuolella lehdet. Kapussi on kooltaan noin 1,7 x 2,7mm.


Tämänkertaiset helminauhat ovat lyhyempää sorttia kuin edellisten postausten nauhat, pisin näistä on n. 51 cm pitkä ja lyhyemmät ihan vähän lyhyempiä niin, että istuvat nätisti ikäänkuin sisäkkäin kaulalla. Helminauhoja voi käyttää yksin, kaksin tai kolmisin ja riipuksen kanssa tai ilman. Ja kukkariipuksen voi tietysti ripustaa vaikka yksinkertaisessa hopeisessa ketjussakin kaulalle keikkumaan.

Aurinkoista kevään viikonloppua toivotellen,

10 kommenttia:

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Huh huh, onpa kauniita ja varmasti työläitä koruja,(varsinkin noissa aikaisemmissa postauksissa). Mun kärsivällisyys ei varmastikaan riittäis noihin pikkuhelmikoruihin.

Jaana kirjoitti...

Tämäkin on niin kaunis!

Korustamo kirjoitti...

Kylläpä on kaunis<3

Helinä kirjoitti...

Tosi kaunis:-)

Pitko kirjoitti...

Iloinen ja elegantti! :)

Uutar kirjoitti...

Kiitos :)

Jonsku kirjoitti...

Hieno! Mistä noin ihania kapusseja saa hamstrata?

Uutar kirjoitti...

Kiitos! Eikö olekin ihania kapusseja! Ne on hamstrattu Atlantin tuolta puolen jo muutama vuosi sitten - ja olivat vintagea jo silloin :)

Anonyymi kirjoitti...

Ompa aurinkoinen :)
t. Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos Maria :)