perjantai 3. huhtikuuta 2015

Siemenhelmeilyä

Ja suorastaan nostalgista! Koruharrastukseni alkoi vuosituhannen vaihteessa - taisi olla jo viime vuosituhannen puolella - juuri siemenhelmistä. Jokin aika sitten etsiskelin yhtä noihin aikoihin tekemääni rannekorua ja siinä etsiessä siemenhelmikorujen tekeminen alkoikin tuntua niin houkuttelevalta, että vanhat helmivarastot oli kaivettava esille. Ja voi, miten ihanan meditatiivista hommaa pikkuruisten helmien pujottaminen vaijeriin olikaan! 

 Aina silloin tällöin on ollut tarvetta pitkille kaulakoruille, joita voisi kerrostaa kaulalle vaikka useammankin kerralla ja tässä samassa siemenhelmi-innostuksessa se tarve johti nyt toteutukseen. Tupsukorujen helminauhat ovat noin 90 cm:n pituisia ja niiden parit - sinisävyinen ja kirjava helminauha - ovat riipuksensa verran lyhyempiä. Erivärisiä tupsuja on joskus tullut hankituksi korujen tekoa varten ja muutaman niistä olen aiemmin käyttänytkin jo näihin ja näihin korviksiin sekä tähän ja tähän riipukseen. Helminauhojen tupsuriipuksissa on käytetty lisäksi Balin hopeahelmiä, punakirjavassa riipuksessa on Balin helmen kaverina vuorikristallihelmi. Tupsujen "hatut" on käsin työstetty hopealevystä. Sinisävyisessä helminauhassa on Swarovskin kristalli-meritähti ja kirjavassa helminauhassa kauan sitten tehty hopeasavikokeilu, joka nyt siis löysi paikan.


Ajatuksena oli, että näitä helminauhoja voisi käyttää yhtäaikaa tai erikseen, riipusten kanssa tai ilman aina tarpeen ja fiiliksen mukaan. Ja miksei kietoa vaikka kaksin kerroin kaulan ympärille lyhyiksi helminauhoiksi.

Ja voisihan riipuksia käyttää ilman helminauhaakin vaikka hopeaketjussa roikkumassa.


Vaihtoehtoja on - ja lisääkin on vielä tulossa. Ja rannekoruihinhan en ole vielä tällä siemenhelmikierroksella pääsyt ollenkaan! Mutta onneksi on sekä helmiä että tupsuja jäljellä - ja pitkä viikonloppu aikaa!
Hyvää pääsiäisen aikaa toivotellen,

6 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kauniita kaikki! Värikkäiden korujen tarve olisi täälläkin:)

Pitko kirjoitti...

Kauniita ja näyttäviä koruja! Jotenkin ihanan boheemeja fiilikseltään, piste i:n päälle johonkin yksinkertaiseen asuun. :)

Jonsku kirjoitti...

Samoissa puuhissa siis :) Kauniita koruja!

Anonyymi kirjoitti...

Oi oi oi, ihania koruja! :) Kiva kun korujutut ovat innostaneet sinua jälleen. Nuo sopivat moneen asuun.
T: Maria

Riitu, Koti männikössä kirjoitti...

Kauniita ja monikäyttöisiä koruja.

Uutar kirjoitti...

Kiitos - nämä pääsivätkin hetimmiten käyttöön!