sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Koiranulkoilutuspussukka

Tällaiselle pussukalle on ollut tarvetta jo kauan. Kevyissä kesävaatteissa ei yleensä ole taskuja, joihin saisi mukaan koiralenkillä tarvittavan varustuksen: kännykän, avaimet, nenäliinan ja koirannamit - ja jostain syystä tarkoitukseen sopivan pussukan tekeminen ei vain aiemmin ole juolahtanut mieleeni. No nyt on lenkkejä varten oma pussukka. Edellisten lisäksi siihen mahtuu mukaan myös pieni vesipullo ja pussukan sisäpuolelle on virkattu verkkotasku kännykkää varten. Eli toisin kuin otsikosta voisi pätellä, sitä koiraa ei siis ole  tarkoitus ulos lähtiessä sulloa pussukkaan :)


Pussukan korkeus on n. 20 cm ja leveys 18 cm. Hihnana on pitkä lautanauha niin että pussukka on mukava heittää olalle ulos lähtiessä. Vetoketju on kiinnitetty virkkaamalla kuten plussapussukassa ja mattokuviopussukassakin. Kiinnitys on viimeistelty virkkaamalla muutama kerros kiinteitä silmukoita vetskarin ketjusilmukoiden pistoihin niin, että pistot ja vetskarin reuna ovat piilossa ja vetskari on ikäänkuin kerrosten välissä. Ja pieni muovinen vesipullokin sai kalalangasta virkatun päällyksen.


Pussukka on virkattu 12-säikeisistä Molla-kalalangoista 1,75:n koukulla ja se muistuttaa paljon aiemmin virkkaamaani tablettipussukkaa sekä väreiltään että kuvionniltaan. Kalalanka on kuitenkin ohuempaa kuin tablettipussukassa käyttämäni Hanko-lanka, joten pussukan virkkaaminen kiinteillä silmukoilla tuntui liian hitaalta ja työläältä.Tein ensiksi koepalan samalla periaatteella kuin tablettipussukan kuvio, mutta kiinteiden silmukoiden sijaan virkkasin pylväitä. Siinä virkatessa juolahti mieleeni ajatus kavennusten ja lisäysten käyttämisestä kolmioiden reunoissa. Ja sehän toimikin mielestäni niin hyvin, että päädyin siihen. Kuvio näytti pysyvän aika hyvin suorassa, tablettipussukassahan kuvio pyrki virkkauksen edetessä kallistumaan toista reunaa kohti.


Lautanauhahihna on kudottu Catania-puuvillalangasta 12 laudalla, lautoja on pyöritetty 12 kertaa eteenpäin ja 12 kertaa taaksepäin. Nauhan päät on viimeistelty isolla loimilangoista tehdyillä tupsuilla, joiden keskelle on lisätty vielä pieni nippu lankoja. Nauhan päättelyidea on peräisin Maikki Kariston Lautanauhat-kirjasta.



 

Alkukesän säät ovat ollet - hmmm - vaihtelevia, eilen paistoi tänään sataa. Omenapuut ja sireenit kukkivat vielä ja juhannusruusut ovat nupulla. Ensi viikolla on jo juhannus!
Auinkoisempia kesäpäiviä toivollen,

9 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Todella hieno! Pitääpä kokeilla itsekin tuota vetoketjun virkkaamista kiinni työhön. Leppoisia kesäpäiviä!

Sari kirjoitti...

Hieno pussukka! Lautanauha tekee siitä oikein erikoisen.

Eila kirjoitti...

Voi että tykkään näistä sinun virkkaamista laukuista/pussukoista, aina niin kauniisti viimeisteltyjäkin!

Jaana kirjoitti...

Kaunis pussukka! Kiva idea tuo lautanauha hihnana:)

Marika kirjoitti...

Onpas tämä söpö :)

Pitko kirjoitti...

Miten hieno pussukkakokonaisuus! :) Samaan sarjaan kuuluva vesipullosuojus on niin piste i:n päälle! :D

Uutar kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteista!

jayja kirjoitti...

Onpa näppärän näköinen! Itse kaipasin juuri samanlaista tänään, seurana oli tosin vauva kantoliinassa, ei koira. Eksyin muuten ensimmäistä kertaa blogiisi,pitää tutkailla mitä täältä löytyy!

Uutar kirjoitti...

Kiva kun eksyit ja tervetuloa toistekin!