maanantai 21. syyskuuta 2015

Kärkihankkeita

Kesäkauden viimeinen retkireissu on takana, säät olivat kesäisemmät kuin koko kesänä - aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmintä riitti. Uimaveden lämpötila tosin oli jo aika vilakka, mutta syksyn pimenevät illat tuntuivat taas niin ihanilta! Sukankudinkin oli tietysti mukana matkassa - joku kässyhän pitää ihan vain varmuuden vuoksi olla aina reissussa mukana - mutta yhtään sukkaa, eikä edes yhtään silmukkaa reissulla syntynyt. Keskeneräiset reissukat valmistuivat sitten kotona telkkarikäsityönä. Ja heti perään valmistui toinenkin sukkapari.



Sukkien neulominen on aloitettu sukan kärjestä, aiemminkin olen näitä varpaista aloitettavia neulonut ja todennut tekniikan käteväksi ja mieluisaksi. Nyt oli tarkoituksena myös tutkia, miten kärjen lisäykset kannattaisi tehdä. Turkoosi-pinkkien ja harmaankirjavien harjoitusten jälkeen päädyin seuraavaksi puikoilla olevissa sukissa silmukoiden välistä nostamalla tehtyyn lisäykseen - puikon alussa vasemmalle nojaavaan ja puikon lopussa oikealle nojaavaan lisäykseen - meniköhän se nyt noin päin. Parin suoremman aloituksen jälkeen valitsin aloitukseen ns. magic cast on -aloituksen, jota olen aiemminkin käyttänyt ja joka on toimiva ja hyvä tapa luoda silmukat nöihin kärjestä aloitettaviin. Alkusilmukoiden määrä oli kaikissa sukissa 10 + 10. Sukat on neulottu suorana "putkena", kantapäät on neulottu jälkikäteen, vähän samaan tapaan kuin pari vuotta sitten neulomissani turkkilaisissa sukissa. Nyt neuloin ennen kavennusten aloittamista muutaman kerroksen ilman kavennuksia, mikä antaa vähän väljyyttä juuri nilkan alapuolelle, tuo kohta kun tuppaa muuten helposti kiristämään. Sukat on neulottu lankavarastoon vuosien varrella kertyneistä 7 veljestä -langoista ja tavoitteena olisi syksyn ja tulevan talven aikana neuloa tuota varastoa vähän pienemmäksi.


Ja kun sukkien neulomisen vauhtiin on näin syksyn tultua taas päässyt, ovat seuraavatkin sukat jo puikoilla. Siinä välissä kuitenkin pieni ompelutyö SnapPapista ja bokserikuminauhasta, eli puikkojen suojus - tarpeellinen kapistus sekä reissussa että kotona. Ja idea tietysti Pinterestistä poimittu.



Ja nyt sohvan mutkaan sukkaa neulomaan ja hämärtyvää syysiltaa ihailemaan!

9 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Kummatkin sukat on kauniit<3 Ja kätsy tuo puikkojensuojus.

Jonsku kirjoitti...

Ihan Pro! Kivannäköstä käärmettäkin tulossa. Puikkojen suojus on kyllä tosi näppärän näköinen systeemi, täytyypäs munkin väsätä.

Jaana kirjoitti...

Kauniita värejä sukissa!

Ingi kirjoitti...

Nättejä sukkia! Itse olen niin perinteinen, että neulon melkein aina totutulla tavalla. Parit sukat on neulottu varpaasta varteen.

Pitko kirjoitti...

Että kärkihankkeita! :D Myös iso tuottavuusloikka sukkatuotannossa ihan selvästi! :D Kaunista jälkeä & kivoja sukkia olet tehnyt.

Zzz kirjoitti...

Erityisesti tykkään noista pinkeistä osioista :). Ja pitäisi itsellekin tehtailla noita puikonpitimiä, mutta ei saa aikaiseksi, ei. Hieno versio sinulla niistä.

Uutar kirjoitti...


Kiitos - ja juu, sukkatuotannossa on kyllä meneillään varsinainen tuottavuusloikka :) Ja sukkapuikkojen pidike on tässä loikassa osoittautunut tosi hyväksi apuvälineeksi!

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Minulla olisi sinulle haaste blogissani:) Kauniita käsitöitä taas sinulla.

Uutar kirjoitti...

Iloinen kiitos haasteesta - palailen sen pariin tuonnempana :)