torstai 9. heinäkuuta 2015

Rahivanhuksen uusi palttoo

Vanha rahi on palvellut pitkään ja hyvin - niin pitkään ja hyvin, että se oli paikoin kulunut jo puhki.  Rahi on aikoinaan kirpparilta hankittu, joten se on varmasti jo ennen meille tuloaan ollut  tosi pitkään käytössä.  Sen päälle on mukava nostaa jalat telkkaria katsellessa ja sen kannen alla on säilytystila, johon voi laittaa vaikka meneillään olevan sukankutimen piiloon. Olen pitkään suunnitelllut rahin päällystämistä jotenkin, mutta vasta nyt syntyi idea siitä miten - ja saman tien toteutuskin.


Rahin kannen päälle on virkattu paksuista Mayflower-langoista uusi päällinen. Päällinen on virkattu samaan tapaan kuin aiemmin virkkaamani patalappusarja. Alunperin oli tarkoitus virkata päällinen myös itse rahiin ja aloitinkin jo virkkaamisen, mutta jotenkin se ei sitten kuitenkaan näyttänyt tarpeeksi kivalta. Sen sijaan ompelin rahiin yksinkertaisen hupun, jonka kangas on peräisin vanhasta Ikean päiväpeitteestä. Hupussa on kiristysnauha sekä alhaalla että ylhäällä, joten se on helppo tarvittaessa ottaa pois - jos vaikka kuitenkin haluaisi siihen  joskus sen virkatun päällisen.



Aiemmin sinapinkeltainen ja kulunut rahi palvelee nyt uudessa iloisenkirjavassa palttoossa - harmi vain, että en tajunnut ottaa ennen-kuvaa rahista, mutta ero entiseen on kyllä melkoinen!

11 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Onpa iloinen ja kaunis<3 Tuolle kelpaa jalat kyllä nostaa!

Ingi kirjoitti...

Aivan ihana, kaunis ja pirteä!

Saila kirjoitti...

Ihanan pirtsakka! :)

Jaana kirjoitti...

Pirteät värit! Ihana!

Zzz kirjoitti...

Kivan näköinen tuli. Jalkojen lepuutus on kyllä hyvä, kun pitempään istuskelee...

Minullla kutimet ja langat ja muut tilpehöörit tahtovat kerääntyä sohvapöydälle....joskus kuitenkin ryhdistyn ja vien niitä kaappiin ovien taakse :).

Pitko kirjoitti...

Ihanan virkeä piristys! :D

sinisukka kirjoitti...

Mainio uudistus! Minullakin olis 3-4 tuollaista erilaista kirppisversiota kunnostusta vailla... kenties matkin sinua ;)

Rouva Hyrskyn Myrskyn kirjoitti...

Tulipa rahista kiva, ja taas sopii käyttöön pikäksi aikaa!

Uutar kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Kiva oli saada tämä tarpeellinen kapistus käyttöön taas. Ja kyllä ne keskeneräiset käsityöt ja muut tipehöörit tuppaavat rahipiilosta huolimatta täälläkin sohvapöydälle - ja vähän muuallekin - kerääntyvän :)

Anonyymi kirjoitti...

AIVAN IHANA :)
T. Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos Maria :)